sunnuntai 9. tammikuuta 2011

Anna Gavalda: Viiniä keittiössä

(Gummerus 2003, suom. Titia Schuurman)

"Kaksi viikkoa sitten elin vielä mukavaa perheenäidin elämää. Selailin kalenteriani metrossa suunnitellen päivällisiä ja viilasin kynsiäni miettien lomaa. Mietin pitäisikö ottaa tytöt mukaan vai lähteä kahdestaan. Sen tason ongelmia, ymmärrätkö..."

Chloen elämä mullistuu kun hänen aviomies ilmoittaa, että on löytänyt uuden rakkauden, uuden elämän. Elämän, johon Chloe ei enää kuulu. Chloen appiukko Pierre päättää viedä järkyttyneen Chloen ja tytöt, Lucien ja Marionin suvun syrjäiseen lomapaikkaan rauhoittumaan. Etäiseksi jäänyt Pierre yllättää Chloen toimimalla niin jämptisti ja samalla avoimesti. Mies, jonka läsnäollessa Chloe ei ole aikaisemmin tuntenut oloaan luontevaksi. Mies, jonka varjossa Chloen mies, Adrien kasvoi. Mies joka ei koskaan osoittanut tunteitaan, avaakin nyt sydämensä miniälleen syrjäisen mökin rauhassa.

Murtunut Chloe katsoo mökkiä haikein silmin ja tietää, että enää hän ei tule tänne Adrienin kanssa, vaan Adrien tuo uuden naisensa sinne, rakastelee häntä sillä patjalla, mikä kuului heille. Sydän kirvellen Chloe käy läpi viimeisiä yhteisiä hetkiä Adrienin kanssa, kun hänellä ei vielä ollut aavistustakaan mistään. Hänen suurin huolensa oli päivällisten ja loman suunnittelut. Vähänpä hän tiesi elämästä, vielä hetki sitten. Muisto Adrienista on kuitenkin vielä vahvasti läsnä.

"Olin niin väsynyt. Suljin silmäni. Uneksin että Adrien tuli. Pihaan kuului moottorin hurina, hän istahti viereeni, suuteli minua ja pani sormen huulilleni yllättääkseen tytöt. Tunnen vieläkin hänen pehmeän kosketuksensa kaulallani, hänen äänensä, lämpönsä, ihon tuoksun, kaikki on tallella.
Kaikki on tallella...
Heti kun sitä vain ajattelee."

Tyttöjen mentyä nukkumaan, Pierre ja Chloe alkavat ensimmäistä kertaa koskaan todella keskustella toistensa kanssa, viinin lämmittässä lohdullisesti sisintä. Chloe tajuaa, ettei hän todellakaan ole tuntenut koskaan Pierreä, mutta kuva joka hänellä Pierrestä on ollut, on ollut aivan väärä. Pierre palaa muistoissaan pari vuosikymmentä taaksepäin, kun hän eräällä liikematkalla Hongkongissa rakastuu ranskalaiseen tulkkiin Mathildeen. Naiseen, joka kääntää Pierren sisimmän mutkalle, saa sydämen hyppimään ilosta. Chloe on toisaalta vihainen, toisaalta hämmästynyt kuullessaan Pierren "syrjähypystä", mutta Pierren kertoessa tarinaa enemmän, ei mikään tunnu enää itsestäänselvältä. Onko luultu onni joskus sittenkin tyytymistä liialliseen turvallisuuteen, helppoon elämään? Onko toisen jättäminen aina pelkuruutta vaiko sittenkin rohkeutta?

Anna Gavaldaa on kirjablogeissa joskus jopa moitittu siitä, että hän kirjoittaa liian hidastempoisesti tai pitkäveteisesti. Esimerkiksi hänen teos Kimpassa näyttää jakavan mielipiteitä aika tavalla. Toisille on tehnyt tiukkaan saada kirja luetuksi loppuun, mutta minä taas pidin siitä kovasti. Viiniä  keittiössä voisi kai luokitella lyhytproosaksi ja pakko todeta, että siinä Gavalda tuntuu olevan parhaimmillaan niin kielen kuin tarinan kuljettamisen suhteen. Viiniä keittiössä on samaan aikaan koskettava ja ehkä jopa aavistuksen ironinenkin. Tästä on tehty elokuvakin, jonka aion kyllä lisätä katsottavien listalleni, ehdottomasti.

"Kuinka kauan kestää ennen kuin unohtaa sen ihmisen tuoksun, jolta sai rakkautta? Entä milloin lakkaa itse rakastamasta?
Antakaa minulle tiimalasi."   

  4/5

3 kommenttia:

  1. Minustakin Gavaldan vahvuus on ehdottomasti lyhytproos. Pidin Viiniä keittiössä kirjasta, joskin suosikkini taitaa olla Että joku odottaisi minua jossakin. Kimpassa oli minusta hyvä lukuromaani, mutta uusinta en saanut alkua pidemmälle. Harmitti vietävästi, kun odotin hyvää lukukokemusta...

    VastaaPoista
  2. Susa, tein yhden Gavaldan ja siihen taitaa jäädä. Hän osaa kirjoittaa, mutta jos asiaan päästään vasta sivulla 375 vai oliko se sivulla 475, mun kärsivällisyys ei riitä. Pidän hitaista kirjoista, mutta sen hitauden pitää olla houkutus heti ensisanoista. En edes muista, minkä Gavaldan tein. Sinä ehkä muistat...

    Meriharakat on hidas, mutta koukutus alkaa per heti! Niin tehdään kirjoja, joita minä luen. Toki aina ei tiedä, kun ottaa uuden kirjailijan lukuun, mitä edessä on.

    (Mahtava kirjakevät tulossa...)

    VastaaPoista
  3. Valkoinen kirahvi: Minua kiinnostaa kovasti tuo mainitsemasi Gavaldan kirja! Olen kuullut siitä kehuja uselta taholta, joten pitää sekin laittaa lukulistalleni;)

    Leena: Se taisi olla se Lohduttaja, jonka luit. Gavalgasta pitävätkin ovat sitä osa kritisoinut, että on ollut jotenkin pettymys. Tuossahan se odottaa minua hyllyssä, kun voitin sen silloin arvonnassasi ;) Aion sen kyllä luke vielä tänä vuonna! Pitkä vuosi aikaa ;)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi, se lämmittää bloggaajan mieltä :)