perjantai 14. lokakuuta 2011

Ruohoa lunta

Ruohoa lunta
Alkuteos: Go ask Alice ( 1971)
Kustantaja: Otava 1985
Suomentanut: Pirkko Talvio-Jaatinen
Sivuja: 184
(Kuva alkukielisen teoksen kannesta)

En tiennyt mikä oli todellista ja mikä ei. Olinko minä pöytä vai kirja vai musiikki vai olinko osa niitä kaikkia, eikä sillä ollut edes väliä, sillä olinpa mikä tahansa minä olin suurenmoinen. Ensimmäisen kerran koko elämässäni niin pitkälti kuin muistan olin täysin estoton. Tanssin kaikkien edessä, esitin, näyttelin, nautin joka sekunnista pakahtuakseni.

Amerikkalaisen keskiluokkaisen perheen 15-vuotias Alice elää hyvin tavallista elämää. Alice arki on tyypillistä teini-ikäisen nuoren tytön arkea ihastumisineen, ulkonäköpaineineen ja kapinoineen vanhempia vastaan. Kesäloma isovanhempien luona saa kuitenkin yllättävän käänteen, kun Alice päätyy kokeilemaan tietämättään bileissä huumeita. Alkujärkytyksen jälkeen Alice tekee bileissä huumehuuruisen "matkan" jonka aikana kokee olevansa onnellisempi kuin koskaan. Kokeilun jälkeen hän kuitenkin uskoo, että kokeilu jäi vain kertaluontoiseksi ja yrittää hankkia tietoa huumeista sekä niiden vaarallisuudesta. Monella tapaa vapaamielinen suhtautuminen huumeisiin uusissa kaveripiireissä ei kuitenkaan auta kerran herännyttä kiinnostusta, vaikka Alice yrittääkin sitä tukahduttaa. Alicen kokema yksinäisyys uuteen kaupunkiin muuttaessa kasvaa ja kun seuraava tilaisuus kokeilla huumeita, tulee eteen, on polku sille tielle jo pedattu kuin valmiiksi.

Jospa vain vanhemmat kuuntelisivat! Jospa he vain antaisivat meidän puhua sen sijaan että aina ja ikuisesti natkuttavat ja saarnaavat ja nälvivät ja oikaisevat ja haukkuvat, haukkuvat, haukkuvat! Mutta nepä eivät kuuntele! Ne eivät kerta kaikkiaan viitsi kuunnella ja me lapset saamme luvan vetäytyä samaan vanhaan turhauttavaan, yksinäiseen, eristäytyneeseen nurkkaukseemme vailla sanallista sen paremmin kuin fyysistäkään läheisyyttä.

Kun Alicen vanhemmat tajuavat, mistä on kyse, on Alice "matkallaan" jo niin pitkällä, ettei sillä ole kuin yksi päätepysäkki.

Nousin äsken sängystä ja kävelin peilille. Minulla on lasta neljässä varpaassa, ilmeisesti nekin ovat murtuneet. En ollut millään tuntea itseäni. Naamani on muodoton ja turvonnut ja mustelmilla ja ruhjeilla ja raavittu ja revitty ja hiuksistani on revennyt isoja tukkoja, päässäni on aivan kaljuja laikkuja. Ehkei se ollutkaan minä.

Lunta ruohoa on väitetty olevan tuntemattoman tekijän, 15 -vuotiaan tytön päiväkirja reilun vuoden tapahtumista elämässään. Ja nyt tullaan asiaan, joka muutti minun lukukokemusta aika tavalla, joten jos et halua tietää kirjan tekemiseen tms liittyvistä asioita tämän enempää, kannattaa jättää loppu lukematta!! Luvassa nimittäin sitä paljon pelättyä spoilaamista, joskaan ei itse kirjan sisällöstä. Erehdyin kesken lukemisen googlella hakemaan tietoa kirjasta, sillä olihan se aika puhutteleva lähtökohdiltaan, tai väitetyiltä sellaisilta. Oliko käsissäni tosiaankin jonkun oikean, rankan huumekohtalon kokeneen nuoren tytön todellinen päiväkirja käännöksenä? Kirjahan on herättänyt aikanaan varsinkin paljon kohua juuri tuon piirteen vuoksi. Pienellä googlettelulla löysin kuitenkin tiedon, että kirjan on kirjoittanut amerikkalainen psykologi & mormooni Beatrice Sparks huumevalistustarkoituksessa. Kirjan tyttö olisi muodostunut pitkälti niiden ongelmanuorten kokemuksista, joihin hän oli työssään törmännyt, mutta ilmeisesti myös yhden tietyn tytön samankaltaisista vaiheista. (Tarkempaa tietoa mm. tästä linkistä, englannin kielellä)

Jostain syystä tuon tiedon luettuani en osannut enää yhtään asennoitua kirjaan vaan minua melkeinpä ärsytti. Tuntui jotenkin väärältä ja falskilta, että joku on kirjoittanut tuollaisen teoksen ja huijannut kaikkia luulemaan, että sen kirjoittaja on tarinan tyttö. Tuon seikan takia lukeminen sai vähän sellaisen nihkeän sävyn, että edes loppuratkaisua lukiessa en vain osannut tunnetasolla eläytyä juttuun. Monet pikkuseikat alkoivat myös häiritä, mm. kielenkäyttö pätkissä joissa Alice oli jo käyttänyt tovin huumeita. Tekstissä oli silloin useita kirjoitusvirheitä ja väkisin ajattelin, että kirjoittaja oli sillä halunnut lisätä sitä mielikuvaa huumeongelmaisesta tytöstä, joka kirjoittaa päiväkirjaa. Toisaalta uskon, että ihan äskettäin lukemani tositarina huumehelvettiin joutuneesta Nancy Spungenista vaikutti tähän lukukokemukseen. Nancy oli niin voimakas lukukokemus vielä näin aikuisen silmin ja enemmänkin kuin nuorena, jolloin luin sen ensimmäisen kerran. Halusin kuitenkin lukea tämän, sillä nyt tänä syksynä minulla on syttynyt halua lukea kirjoja tavallaan "teemoittain". Toki Lunta ruohoa on paikoin puhutteleva ja kirjoittaja on osannut hyvin ilmentää erityisesti sitä nuoren mielen ailahtelevuutta ja herkkyyttä. Nuorille tämä toimisikin mielestäni sopivana huumevalistuksena, kuten kirjoittaja alunperin tarkoittanutkin.

PS: Kaunista syksyistä viikonloppua kaikille teille! Ja tervetuloa taas muutama uusi lukijaksi kirjautunut mukaan!

16 kommenttia:

  1. Todella ahdistavan oloinen kirja, mutta luulenpa että tulee luettua joskus! Hyvä arvostelu :)

    VastaaPoista
  2. Minä luin tämän ensimmäisen kerran lukiossa kun innostuttiin kaverin kanssa lukemaan päiväkirjamuotoisia kirjoja. Olen ajatellut lukea tämän uudestaan, kun tämä löytyy omastakin hyllystä, mutta Spoilaustekstin jälkeen tulikin vähän erilainen fiilis :) Toisaalta, kiva että olit etsinyt tietoa kirjasta!

    VastaaPoista
  3. Susa, minä olisin kokenut aivan samoin! Siis minua ärsyttävät sinänsä ehkä hyvääkin tarkoittavat 'mukaomakokemukset'. Haluan aitoa ja koettua, kuten oli Nancy.

    Hyvä kun kerroit...

    Kiitos samoin: Mukavaa viikonloppua sinulle!

    VastaaPoista
  4. ANNI: Nämä tämän aihepiirin kirjat ovat aina tavallaan rankkoja, vaikka tässä omat sinänsä tarinaan liittymättömät kompastuskivensä olikin.

    Maija: Tämähän on todella nopealukuinen kirja, eli jos omastakin hyllystä löytyy, kannattaa uudestaan lukaistakin vaikka!

    Leena: Jos kirjoittaja olisi puhtaasti heti myöntänyt, että on kuitenkin fiktiivinen tarina ja ilmaissut itse sen kirjoittaneensa, se olisi hieman eri juttu. Mutta juuri tuollainen fuulaaminen on minusta vähän ärsyttävää :/

    VastaaPoista
  5. Niin kuin jo toisaalla totesin, minua alkoi ihan suututtaa tuo vehkeily tässä, jonka sain sinulta tietää. Luin tämän joskus varhaisteininä ja järkytyin/vaikutuin, ja nyt minulla on huijattu olo. Tosielämästä löytyy tarpeeksi tarinoita tähän tarkoitukseen ilman, että jonkun uskiksen täytyy kehittää sellaisia itse - vaikka perustuisivatkin ehkä johonkin. Äh.

    Kiitos arviosta ja tästä tiedosta!

    VastaaPoista
  6. Komppaan täysin Karoliinaa. Voi nenä! Minä luin tämän teininä useammankin kerran. En ole suunnitellut lukevani tätä uudelleen edes nostalgian nimissä, mutta harmittaa, kun kirjan vahva mielikuva osoittautui vääräksi. Näin meitä kyseenalaisen (= ääriuskonnollisuus) valistuksen nimissä huijataan.

    VastaaPoista
  7. Karoliina: Minua harmittaa, että menin edes onkimaan tietoa :/ Mutta kuten Leenakin kirjoitti, maailma on täynnä todellsia kovia kohtaloita, niin miksi pitää noin huijata ja kalastella väärin perustein huomiota valistuksen nimissä? Olisi vain reilusti ilmaissut, että perustuu nuorten kokemuksiin mutta on fiktiivinen tarina kuitenkin.

    Katja: Nyt ei varmaan tekisi mieli lukea uudestaan, jos olisi nuorena tämän lukenut ja vaikuttunut..ja nyt sitten saanut kuulla totuuden :/

    VastaaPoista
  8. Minullekin kävi niin, että kun sain kuulla totuuden kirjan kirjoittajasta, lukukokemus lässähti täysin ja alkoi vain ärsyttää. Luin Ruohoa lunta ekan kerran joskus yläasteikäisenä ja silloin tykkäsin siitä todella paljon. Sitten parikymppisenä halusin lukea sen uudestaan, ja silloin joku kertoi minulle, että se ei olekaan tositarina - voi blaah! Ärsytti ja harmitti tosi paljon, ja tuli huijattu olo.

    VastaaPoista
  9. Täällä ilmoittautuu vielä yksi vihastunut ja petetty. Hyvä tarkoitusperäkään ei tässä tapauksessa ehkä pyhitä keinoa...

    VastaaPoista
  10. Jum-Jum: Tuo huijattu kuvastaa kyllä hyvin sitä olotilaa, mikä tuli kun tuo kirjoittaja-asia selvisi :/

    Kirjailijatar: Niinpä :/ Kirjoittajahan oli vedonnut, että noinhan olisi voinut käydä sillekin tytölle, kenen elämästä hän kai paljon lainasi tuohon teokseen, mutta ei se todellakaan ole sama asia, kuin jos tuo päiväkirja olisi ollut oikeasti todellinen.

    VastaaPoista
  11. En tiennyt huijauksesta lukiessani tämän kirjan seiskaluokalla. Sen sijaan kiinnostuin kaikesta kamasta mitä kirjassa tuli vastaan. Myös rappiolla on romanttinen puolensa. Ei kirja ainakaan huumevalistuksena toiminut, koska seuraavat kymmenen vuotta tuli vedettyä opiaatteja. Se sai vain kiinnostumaan niistä enemmän.
    Olisi mielenkiintoista tietää miten olisi käynyt, jos kirjoittajan todellinen henkilöllisyys olisi ollut tiedossa.

    -Mikael

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on ihan totta, että se mikä toisille näyttäytyy pelottavana, voi sama asia näyttäytyä toisille kiehtovana. Rappiolla on tosiaan romanttinenkin puolensa.

      Poista
  12. meidän piti lukea tää kirja yläasteella. Mahtava kirja mutta nyt vasta sain tietää ettei se olekaan totta :( Kyseinen kirja oikeestaan laukas mun huumeidenkokeilunhalun aika voimakkaasti.

    VastaaPoista
  13. Moi oon 13 -vuotias , käyn ylä-astetta ja mulla menee muutenkkin koulu nytte aika huonosti. Ja meijän luokkalaisten piti lukee aluks joku toinen kirja , mutta mää en päässy läpitte kahteen kertaan niin sain uuden kirjan ja se on tää kirja. Ja niimpä tietenkin en oo kerenny lukee tätä kirjaa ja nytten mulla olis huomenna se koe. Voisko joku nopeeta sanoo mitä tässä kirjassa tapahtuu ? mulla on kauhee stressi siitä ku jos en pääse läpi , opettajat ottaa mun vanhempiin yhteyttä... :// pyytäisin apua!

    VastaaPoista
  14. Tosi kiinnostava arvio. En ole aiemmin tästä teoksesta kuullut, mutta kun luen nyt Huumasema Zoota, niin Katjan vinkistä päädyin lukemaan myös muista teoksista lisätietoja ja juuri tämän arvion. Hyvä, kun avasit teoksen taustoja!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi, se lämmittää bloggaajan mieltä :)