Virve Sammalkorpi: Paula ja Klaus

Virve Sammalkorpi: Paula ja Klaus
Kustantaja: Karisto 2000
Sivuja: 287

Miksi minä oikeastaan kerron teille tämän kaiken? Tiedän jo nyt, että päästyänne tarinani loppuun te sanotte ahaa ja heristätte tietäväisesti sormeanne. Sanotte, että lapsuudenaikaisen kakkossijani vuoksi minä alitajuisesti vihasin Paulaa ja halusin hänelle pahaa.

Te olette kuitenkin väärässä.

Tavallistakin tavallisempi Sanna kertoo tarinan, jonka keskiössä on hänen itsensä lisäksi lapsuudenystävä Paula ja hänen miehensä Klaus. Paula ja Klaus ovat juuri se pariskunta, joka katsoo niin kaupassa kuin terassilla halveksien nenän vartta pitkin tavallisia ihmisiä, sillä luoja paratkoon, tavallisuus on sama kuin yksinkertaisuus, tylsyys ja häpeä. He asuvat hienossa kerrostalo-osakkeessa, ajavat hienolla autolla, ostavat kaupasta vain parasta ja kallista, pukeutuvat viimeisen päälle muodikkaasti. Mainostoimiston copyna työskentelevä Paula haluaa edetä urallaan, mutta se tuntuu olevan mahdotonta ilman moraalisesti arveluttavia suunnitelmia. Klaus puolestaan pitää pystyssä pientä konsulttifirmaa, jossa apumiehenä hänellä on tavallinen, ahkera Tom, joka ei uskalla sano ei Klausille. Niin paljon kuin Paula ja Klaus tavallisuutta karttavatkin, Paula tarvitsee lapsuudenystäväänsä Sannaa henkilökohtaiseksi kuuntelijakseen ja ylellisen elämän peilikseen.

Sanna työskentelee tilintarkastajana ja on tyytyväinen omaan rauhalliseen elämäänsä, missä usein kupillinen hyvää teetä ja parvekkeella nautittu tupakka ovat arjen luksusta.  Sanna on lapsesta asti tottunut jäämään Paulan varjoon, olemaan Paulalle kuin henkilökohtainen assistentti joka jaksaa loputtomiin kuunnella Paulan jaarituksia hänen ja Klausin ainutlaatuisesta elämästä. Eräänä helteisenä kesänä jotain kuitenkin muuttuu, kun Sanna tutustuu sattumalta Klausin alaiseen Tomiin. Samaan aikaan Paula käynnistää omat suunnitelmansa työssä etenemisen suhteen. Käynnistyy tapahtumien ketju, jossa harva asia menee suunnitellulla tavalla ja juuri se ennakoimattomin muuttuu merkittävimmäksi.

Heinäkuu oli hehkeimmillään, mutta minä en ehtinyt nauttia kaupungissa vallitsevasta vanhan Etelän tunnelmasta, puistopiknikeistä ja katusoittajista. Kun illalla palasin töistä, riisuin askeettisen tilintarkastajan univormuni, harmaan bleiserin ja polvimittaisen hameen, ja keitin teetä. Sitten vedin verhot olohuoneen ikkunaan, avasin tietokoneen ja ryhdyin saattamaan valmiiksi sitä, mitä olin suunnitellut jo jonkin aikaa. Muistikuva Tomin kuumeisista silmistä ja Klausin ylimielisestä äänestä hänen kutsuessa Tomia Jauhiaisen tursakkeeksi ei jättäisi minua rauhaan ennen kuin saisin osoitettua Paulalle ja Klausille, että maailmassa oli vielä sääntöjä, joihin heidänkin oli alistuttava.

Paula ja Klaus on niitä kirjoja, joista ei voi kovin paljon kertoa ilman että väkisin tulee paljastaneeksi asioita juonen kulusta liikaa etukäteen. Luin tämän kymmenen vuotta sitten ja kirja teki minuun voimakkaan vaikutuksen, jonka jälkimaku on jaksanut kantaa tänne saakka. Lanseeraamani Nostalgian jäljillä-haasteen myötä halusinkin tarttua kirjaan vielä viimeisenä omana kirjana haasteen suorittamisen tiimoilta. Kieltämättä hieman jännitti, sillä epäilin saanko kirjasta kuitenkaan sitten enää mitään irti näin kymmenen vuoden jälkeen. Pelko oli turha, sillä nautin jälleen kovasti Sammalkorven luomista henkilöistä, Paula ja Klaus ovat kertakaikkiaan puistattavan karmean kiehtovia kaikessa elitistisyydessään. Toisaalta kuin varjona elävä Sanna on omalla tavallaan empaattinen mutta käänteiden edetessä saa hänkin suruisia sävyjä olemukseensa tekojensa myötä. Paula ja Klaus on samalla aikaa tragikoominen, viihdyttävä ja lopulta myös syvempiä sävyjä saava kertomus. Se kuvaa ihokarvat pystyyn nostavalla tavalla sitä, miten kaikesta suunnittelusta huolimatta elämä ei kuljekaan suunniteltuja latujaan, edes kaikista etuoikeutetuimmilla. Oli muuten myös aika hauskaa, että olin muistanut kirjan lopusta merkittävän tapahtuman eri tavalla ja nyt lukiessa se raikkaasti yllätti ja lisäsi siten lukukokemuksen voimakkuutta. Kyllä, Paula ja Klaus on kaikessa viihteellisyydessäänkin tarkkanäköinen ja nerokas tarina, jonka tenho ei ole aiheetta kestänyt kymmentä vuotta mielessäni. Suosittelen! Kurkatkaa myös kaimani arvostelu Susan vanhasta kirjastosta!

Äidilläni oli tapana sanoa: "Mieti tarkkaan, mitä toivot. Toiveesi saattaa toteutua."

Jos joku ihmettelee postauksen ajankohtaa, niin kyllä, olen yhä mökkeilemässä mutta kun jouluherkkuja sulatellessa alkaa olla jo aikaa yllin kyllin, päätin kaivaa läppärin laukusta ja naputella tuoreeltaan tunnelmat kirjasta koneelle. Mutta nyt jatkan rentoutumista uuden kirjan, suklaan ja takkatulen merkeissä. Ihanaa joulupäivää lukutoukat! Ensi viikkoon! Palaan kommentoimaankin vasta sitten.  

3/5