Elif Shafak: Kirottu Istanbul

Elif Shafak: Kirottu Istanbul
Alkuteos: The Bastard of Istanbul (2007)
Kustantaja: Gummerus 2012
Suomentanut: Maria Erämaja
Sivuja: 498

Oliko ihmisille tosiaan parempi saada selville lisää menneisyydestään? Ja senkin jälkeen aina vain lisää? Vai oliko yksinkertaisesti parempi tietää menneisyydestä niin vähän kuin mahdollista ja jopa unohtaa se vähä, jonka muisti?

Elif Shafakin Kirottu Istanbul kietoo yhteen kahden turkkilaisen suvun historiaa hiuksenhienolla tavalla. Lopputulos on kuin kaunis, värikäs ja rakkaudella tehty turkkilainen matto. Monta omaa erilaistakin osuutta muodostavat lopulta täydellisen kokonaisuuden, jossa jokaisella on oma sijansa. Siinä missä ihmiskohtalot kietoutuvat yhteen, myös itä ja länsi kohtaavat monin tavoin eikä törmäyksiltäkään aina vältytä. Kaiken taustalla näyttäytyy niin Amerikka kuin Turkki, mutta erityisesti hehkuva ja räikeä, eläväinen Istanbul, kirottu Istanbul.

Istanbul on kymmenen miljoonan elämän sekamelska. Se on kymmenen miljoonan sotkuisen tarinan avoin kirja. istanbul on heräämässä levottomasta unestaan, valmiina ruuhka-ajan kaaokseen. Tästä eteen päin on liikaa rukouksia, joihin vastata, liikaa rienauksia, joita huomata, ja liikaa syntisi, yhtä lailla kuin viattomiakin, joita pitää silmällä. Istanbulissa on jo aamu.

Kazancin perhe asuu Istanbulissa vanhassa talossa ja suvun ainoa elossa oleva mies on paennut pari vuosikymmentä sitten Amerikkaan uuden elämän toivossa. Tai yleensäkin elämän, sillä jostain syystä Kazancin suvun miehiä tuntuu vaivaavan kirous, jonka myötä suvun miehet eivät elä vanhaksi. Kacanzin perheen naiset asuttavat taloa monessa sukupolvessa. Suvun vanhin, Petite-ma elää jo ison osan ajasta omissa maailmoissaan mutta kirkkaimpina hetkinä muistaa vielä, kuinka pianon koskettimet liikkuvat sormien alla. Petite-ma:n tytär Gülsümilla on neljä tytärtä, joista jokainen asuu saman katon alla nykyään, mutta silti hän haikailee ainoan poikansa, Amerikkaan aikanaan lähteneen Mustafan perään. Sisarusviisikosta ainoastaan vapaamielisellä omantiensä kulkijalla Zelihalla on tytär, melkein 20-vuotias Asya, jonka isän henkilöllisyys on pysynyt visusti salassa.

Amerikassa asuva Mustafa on naimissa amerikkalaisen Rosen kanssa. Rosella on tytär "Amy" Armanoush, joka isänsä puoleltaan omaa armenialaiset sukujuuret, Tchakhmakhchian sukuun. Amyn isän puoleinen suku asuu amerikassa, jonne se aikanaan pakeni armenialaisten kansanmurhan aikoihin. Amya on pitkään vaivannut isänsä suvun historia ja hän päättää lähteä omin päin Istanbuliin tutkimaan sukujuuria ja vaiettua kansanmurhaa, jota turkkilaiset eivät tahdo vieläkään myöntää tapahtuneen. Amy päättää ottaa yhteyttä majapaikan toivossa isäpuolensa Mustafan perheeseen Istanbulissa ja näin Amyn sekä Asyan tiet kohtaavat kun Amy lopulta saapuu Kazancin perheen kotiin vieraaksi.

Kirottu Istanbul on yhtä lailla vahva sukutarina, kertomus naiskohtaloista mútta myös kertomus ihmisen julmuudesta menneisyydessä. Erityisesti Kazancin suvun naisten persoonat ja tarinat ovat rikkaita ja väkeviä. Myös Tchakhmakhchian suvun historiasta löytyy puhuttelevia tarinoita ja kohtaloita. Aluksi kirjaa lukiessa sai hetken jäsennellä kuka on kukin tai miten ylipäätänsä liittyy tarinaan, mutta kirjan edetessä jokaiselle on paikkansa tässä sisällöltään rikkaassa romaanissa. Shafakin luomat henkilöhahmot, joita kirjassa tosiaan piisaa, ovat kuitenkin kiehtovia. Jo Shafakin Rakkauden aikakirjassa osa kritisoi todella runsasta henkilömäärää, eikä se tässä ainakaan vähäisemmäksi kyllä jää. Tarinassa on mukana paljon sinällään siihen suoraan liittymättömiäkin henkilöitä paljon, kuten Amyn ystävät verkossa sekä Asyan ystävät Café Kunderassa. Ne kuitenkin tuovat oman viitekehyksen Amyn sekä Asyan persooniin ja siten mielestäni ovat perusteltuja.

Elif Shafak sai aikanaan kirjan myötä kahden vuoden tuomion turkkilaisten rienaamisesta, joka tosin myöhemmin onneksi peruttiin. Shafak on kirjoittanut rohkean tarinan nimenomaan turkkilaisista ja viittaukset armenialaisten kansanmurhaan ovat mielestäni vain yksi sen rohkeista piirteistä. Shafakin luomat henkilöhahmot eivät ehkä ole niitä turkkilaisia joita me länsimaalaisina olemme tottuneet näkemään. Kirotussa Istanbulissa joku pukeutuu rohkean provosoivasti vuodesta toiseen minihameeseen, toinen juo päiväkännit koska huvittaa ja kolmas hyppää sängystä toiseen. Erityisesti Zelihan hahmossa näyttäytyy rohkea ja omapäinen turkkilaisnainen. Pidin paljon Rakkauden aikakirjasta, eikä tämä todellakaan ainakaan huonommaksi jää, päin vastoin pidin tästä jopa enemmän. Väittäisin myös, että tästä pitää useampi mitä Rakkauden aikakirjasta, vaikka tässäkin muutama "elämänohjemainen" pätkä oli Asyan Nihilismin Manifestissa, mutta ei missään määrin samassa mittakaavassa kuin Rakkauden aikakirjassa. Oma ihana lisä kirjassa oli lukuisat viittaukset turkkilaiseen ruokaan. Kirjaa lukiessa nenässä alkoi tuoksua kaneli, vanilja, pistaasipähkinät....

Kaiken kaikkiaan Kirottu Istanbul on mielestäni hyvin vahva romaani, jolla on ansionsa monessakin suhteessa. Shafakin sujuva kieli, kiehtovat henkilöhahmot ja monesta pienestä palasta hienosti koottu iso, järisyttäväkin tarina. Mitään kritisoitavaa en suoranaisesti keksi, mutta sen verran on pakko kommentoida loppupuolen merkittävään juonenkäänteeseen, että se todellakin yllätti, mutta en voi sanoa, että olisin siitä ollut innoissani. Sen myötä kirjaan tuli todellakin lisää niitä syvempiäkin sävyjä. Sinänsä Shafak on siis onnistunut luomaan monella tapaa kirjan, joka ei jätä kylmäksi.

"Älä itke, pikku kyyhkynen", granaattiomenapuu sanoi. " Annahan, kun kerron sinulle tarinan. Tarinan eksyneestä pikku kyyhkysestä."


5/5

Tästä myös yksi piste Ikkunat auki Eurooppaan-haasteessa!

PS: Myös Leena, Mari A. sekä Tuulia ovat lukeneet Kirotun Istanbulin!

Kommentit

  1. Huikeat pisteet annoit, voi että, tämä on minulle tulossa kirjastosta ja odotukset ovat kovat. :)
    Tosiaan tälläkin saa pisteen Ikkunat auki Eurooppaan -haasteeseen.

    Odotan loppukäänteitä ja sitä, että pidänkö niistä ollenkaan. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mietin 4 ja 5 välillä, mutta annoin Rakkauden aikakirjalle jo 4 ja tästä pidin jonkin verran enemmän, niin siitä se 5 sitten tuli ;)

      Poista
  2. Susa, mitä minä sanoin;-) Tämä on entistäkin vahvempaa Shafakia ja olen samaa mieltä kuin sinäkin, että tämä on kirja laajemmalle lukijakunnalle kuin sinänsä loistava Rakkauden aikakirja.

    Kiinnitit huomiota tuohon henkilömäärään, joka on melkein yhtä runsas kuin venäläisissä klassikoissa. Arvaa mitä minä teen niiden kohdalla, jos pikapikalukuna katson, että joku/jotkut eivät ole juonelle elintärkeitä, minä 'lenttaan' ne yli. Käytin lenttausta tosin tässä kirjassa vain Cafe Kunderan muutamiin persooniin, joten vahinkoa tuskin tapahtui. Lenttaus on äitini suvussa periytyvä tapa ohittaa puhumalla joku asia, jota ei halua enää jatkaa, mutta minä olen muokannut siitä uuden välineen lukemiseen. Tosin en käytä sitä kuin äärimmäisissä yliroolituksissa ja vainu tarkkana.

    Hieno arvostelu kirjan henkeen ja voin aivan kuvitella, että tällaiseen Istanbuliin mekin voisimme lähteä. Minä sain tästä myös tyydytyästä mustan huumorin himolleni sillä tuo Kacanzin suvun miesten kuoleminen ennen 40 ikävuotta sai minut nauruhermoni nykimään;-) Talon naiset ovat aivan mahtavia!

    Olen tässä ihmetellyt, miten kaksi niin erilaista kirjailijaa kuin Shafak ja Shriver onnistuvat kerta kerran jälkeen lumoamaan minut. Ehkä sinutkin...Odota vain, mitä nurkan takana voikaan odottaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä oli jotenkin todellakin rohkeampaa, villimpää, humoristisempaa, rikkaampaa Shafakia! Ja ajattele, tämähän on tullut tosin ennen Rakkauden aikakirjaa jos nyt en ihan sekoile, mutta käännös tehtiin tästä vasta nyt.

      Lenttaaminen on hyvä temmi ja joskus harrastan sitä itsekin runsashenkilöisissä kirjoissa, tässä tosin en.

      Shriverhän lumosi minut kertaheitolla jo viitisen vuotta sitten kun luin Poikani Kevinin ja Jonnekin pois vain vahvisti lumousta ;) Ja kyllä kai voisi sanoa, että Shafak on kirjoillaan lumonnut minutkin, ei kai tällaisia pisteitä muuten voisi antaa ;)

      Poista
  3. Mulla meni se yksi pointsi lopusta ja myös niistä vähän tylsistä keskustenpätkistä, joiden olemassaoloa en ihan aina ymmärtänyt.

    Shafak on kyllä hieno kertoja, ja luulen, että hänestä voi tulla vielä syvällisempi, kun jättää sellaiset höpöttelyt pois, ja myös uskaltaa tehdä rohkeampia juonenkäänteitä. Se lopun juonenkäänne oli arvattavissa liian aikaisin, eikä ollut sellainen rohkea veto.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä en sitä erästä merkittävää käännettä juonessa tajunnut kyllä aavistellakaan kuin suht loppupuolella ja silloinkin ison epäuskon kanssa. Se oli vähän ristiriitainen, minusta se oli rohkea veto monella tapaa, mutta toisaalta muutti tiettyja syvempiä tarinan juonteita epämukavammaksi. Toisaalta luen monenlaisia ahdistaviakin kirjoja, ja sikäli en niitä karsasta, mutta...tää oli erikoinen ;)

      Ne osat keskustelut olivat ehkä sellaista täytettä mutta jospa ne olivat kuin turkkilainen ateria, runsaasti tarjottavaa ;)

      Poista
  4. No minä unohdin, että olit tehnyt Jonnekin pois (univaje on syvä, kiitos Lumen Sylin). Juu, sinulla on silloin siis otantaa näihin molempiin naiskirjailijoihin. Meillä on molemmilla kaksi Shriveriä ja kaksi Shafakia eli olemme tasoissa;-) Taidan antaa periksi ja ottaa Poikani Kevinin lukuun, jos se minulle saapuu.

    Tämä tuli tosiaankin ennen Rakkauden aikakirjaa, joten toivoa sopii, että Shafak palaa villimmäksi jälleen. Täytyy muistaa, että hän sai tuomionsa juuri tästä, joten toivottavasti pelko ei hillitse hänen luovuuttaan tai paremminkin olosuhteet.

    Kun Mari tuossa mainitsee ne 'höpöttelyt', niin minulle ne olivat ne nuorten nettijutut. Niitäkin lenttasin, mutta kirja on anniltaan niin runsas ja Shafak taitava kynänkäyttäjä, että tunsin lukevani huomisen historiaa eli jotain tulevaa klassikkoa. Tämä kirja vain on niin hyvä kaikeltaan!

    Voisinhan heittää tähän vielä yhden nimen kolmanneksi: Seuratkaapa miten Shamsie kirjoittaa. Siinä on kynä kyllä kastettu myös taikaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, toivottavasti seuraavassakin ( kai sellainenkin tulee!) olisi samaa särmää ja rohkeutta kuin tässäkin oli!

      Shamsielta olen lukenut vasta Kartanpiirtäjän, mutta se oli hyvä!!

      Poista
  5. Leena, en ihan tarkoittanut niitä nettijuttuja, niissähän oli vähän ideaakin, mutta sellaiset dialogin pätkät. Välillä nimittäin niissä meinasin heittää kirjan pois käsistäni. Mutta juuri kun olin uinahtamassa, niin Shafak alkoi vetää tarinaa taas johonkin vetävään suuntaan. Mutta ehkä Shafak jossain vaiheessa uskaltaa mennä syvempään suuntaan ja jättää ne tyhjänpäiviosyydet pois. Eivät siis muuten haitanneet, mutta kun kirja meinasi joutua jäähylle..

    Susa, musta toisenlainen tarina ja juonenkäänne olisi ollut tavallaan rohkeampi. Enkä uskalla kirjoittaa, että miksi, koska paljastaisin muuten liikaa kirjasta.

    VastaaPoista
  6. Mari, ehkä minä olen liian vanha sellaiseen nettijuttuun, kun niissä ei jotenkin ollut mitään päätä eikä häntää;-) Mutta Shak on kirjoittanotteellan niin taidokas silti. Tai sitten olen noiduttu.

    VastaaPoista
  7. PS. Siis tietystikään en ole vanha, olen vain lukenut niin paljon, että kaikkea ei jaksa;-) Ja siis Shafak! (Sain tänään muistutuksen kuolevaisuudesta oikoluvun yhden kirjainvirheen takia...miten sitä kaikkea ehtii ja kirjoissa on todella paljon virheitä.)

    VastaaPoista
  8. Luin tämän juuri ja hienostipa kirjasta kerroit olennaisen! Hieno tuo vertaus turkkilaiseen mattoon. Itse vertasin kirjaa turkkilaiseen keittiöön kaikessa runsaudessaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Turkkilainen keittiö on kyllä nerokas oivallus, sillä tässä oli niin ihanasti kaiken runsauden keskellä oikeastikin niitä ihania herkullisia ruokakuvailuja!

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi, se lämmittää bloggaajan mieltä :)