sunnuntai 4. maaliskuuta 2012

Nostalgian havinaa - Camilla Mickwitz: Jason


Camilla Mickwitz: Jason
Kustantaja: WEILIN+GÖÖS 1980 4. painos 

Kiertelin tänään kirpputoreilla erityisesti kirjalöytöjä silmällä pitäen ja yhtäkkiä eräässä pöydässä näin jotain tuttua, noin kolmenkymmenen vuoden takaa. Mickwitzin hauska Jason! Kirjan kansi herätti niin voimakkaita muistoja, että melkein hihkuin ääneen. En ole itse tuolloin vielä osannut lukea, mutta joku on lukenut kirjaa minulle ja olen sitä itsekin selaillut. Oli jotenkin huikea tunne muistoissa saavuttaa jotain noin vanhaa, niitä varhaisimpia kirjamuistoja! Kyseinen kappale on vuoden 1980 painos ja erittäin siisti, moitteeton, hintaakin vain 2 euroa. Jo kirpputorilla aloin nostalgian huumassa selata kirjaa ja erään aukeaman kohdalla purskahdin nauruun. Ilmeisesti ajan hammas on sen verran puraissut kolmenkymmenen vuoden aikana, etten muistanut enää tästä yhdestä suosikkikirjastani sellaista seikkaa, että Jasonin Kaarina-äiti joutui tehdastyön lisäksi tekemään myös töitä alastonmallina. 

 

Hihittelin kirppispöydän edessä ja mietin, että taitaisi nykypäivänä sensuuri iskeä tällaiseen kuvitukseen tai ehkä jopa kerrontaankin. Itse tarinaa lukiessa tulee melkein surullinen mieli, kun lukee kuinka Kaarina ei oikein jaksaisi ja haluaisi tehdä alastonmallin työtä, mutta sitten muistaa kuinka niillä rahoilla Jason saa uuden talvitakin, ja jaksaa taas poseerata raskaissa asennoissa piirtäjille.

Kirjaa selatessa aloinkin miettiä, että taitaisi nykypäivänä sensuuri iskeä tällaiseen kuvitukseen tai ehkä jopa kerrontaankin. Tai ainakin sellainen kuva minulle on tullut, että lastenkirjoissakin ollaan nykyään aika tarkkoja, mitä kuvituksissa näytetään tai tarinassa kerrotaan. Itse 70-luvun lopun lapsena olen päässyt kyllä ensin itse selailemaan kuin myöhemmin kuulemaan ja lukemaankin monenlaisia kirjoja. Jasonista en muistanut tätä äidin lisätyön luonnetta, mutta ilmeisen ongelmitta olen pienenä lapsena sen näköjään ottanut kun ei ole jäänyt mieleen mitään lukutraumoja ;) Näistä 70- ja 80-luvun lastenkirjoista ymmärtääkseni löytyy aika paljon sellaisia tilanteita tai asioita, jotka herättävä ehkä närääkin nykypäivän vanhemmissa. Myyrä-kirjoista löytyy erikoista synnytystä, Mikko Mallikkaista piippua polttelevaa äkäistä isää. Myös Richard Scarryn kirjoista, joista meillä tykätään kovasti, olen lukenut keskusteluja, että niistä kumpuaa vääriä asenteita lapsiin esimerkiksi ulkonäköön liittyvien asioiden myötä. Toisaalta moni vanha satu voi olla niin pelottava, ettei monenkaan tee mieli lukea niitä omille lapsilleen, vaikka itse olisi lapsena niitä kuunnellut. Sensuuri on ehkä iskenyt siis jossain määrin lastenkirjoihinkin, mutta väittäisin, että nykyvanhemmat monet ovat itsekin ehkä tiedostavampia ja tarkempia sen suhteen, mitä omat lapset lukevat. Itse olen ajatellut asiaa niin, että lapsen kanssa voi ja kannattaa keskustella kirjan asioista, jos niissä on jotain erikoista tai hassua. Jos kirjassa esimerkiksi puhutaan ikävään sävyyn toisesta, en näe kirjan kieltämistä ratkaisuna vaan sen, että aikuinen puhuu lapsen kanssa, onko asia oikein vai väärin. Ja toisaalta, joskus tuntuu, että monia asioita melkein ylihysterisoidaan lapsen suojelun nimissä.

Itse Jasoniin palatakseni, kirjassa on jotenkin sellainen elämänmakuinen lämmin henki. Jasonilla on paljon kavereita, keiden kanssa voi leikkiä monenlaisia leikkejä ja kun äidillä on vapaata, hekin tekevät yhdessä kivoja asioita, kuten vaikkapa leipovat pullaa. Vaikka Kaarina-äiti näyttäytyykin ehkä vähän hassuna, sillä Jasonin lisäksi hänelle on tärkeintä oma tukka, niin loppujen lopuksi kuitenkin Jason itse on aika tavallinen hauska pikkupoika arkisten asioiden keskellä.




39 kommenttia:

  1. Ihanaa, mie muistan myös tosi selvästi noita kuvia ja tunnelmia näistä Jason-kirjoista! Eikös tältä samalta kirjailijalta ole joku pääsiäiseen tai noitiinkin liittyvä kirja? Jotenkin nyt tuli mieleeni semmoinen kirja, jossa samanlaisella kuvituksella lentelee noitia..?

    Noista sensuureista tuli mieleeni, että Janoschin Pikku Tiikeri ja Pikku Karhu tarinoisssa on aika mielenkiintoisia yksityiskohtia sekä kuvituksessa että kerronnassa. Jossain kuvan nurkassa saattaa hiiri pissata seisaaltaan reteästi, yhdessä tarinassa Hanhiemo tuo jotain kotiviiniä juhliin ja eräässä tarinassa Pikku Tiikeri rakastuu Pikku Possuun, eikä tulekaan enää kotiin... siinäpä sitä on monenmoista :) Meillä on Oi ihana Panama-kirja, jossa kaikki em tarinat löytyvät. Pidän kyllä siis itse kovasti näistä tarinoista, samoin lapsemme. Tuli vaan mieleen semmoisina, jotka ovat ehkä hieman hilpeyttä herättäneet aikuisen silmissä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt kun mainitsit, minullakin pyörii mielessä kuva samantyylisellä kuvituksella noidasta ;)

      Totta tosiaan, Janoschin kirjoissa on kyllä paljonkin sellaista, mistä voisi ajatella, että ei sovi lapsille. Meilläkin tykätään kovasti Oi ihana Panama-kirjasta ja on usein luettu sitä. Aikuisen silmin ne herättävät kyllö hilpeyttä, lapset eivät juurikaan tosin tajua edes kiinnittää huomiota niihin asioihin, mille aikuinen hihittelee.

      Poista
  2. Minäkin luin Jason-kirjoja lapsena ja sitä noita-sarjaa myös (olikohan sen noiden nimi Mimosa?) Juuri Marian blogissa mainitsin tuosta Myyrä kirjan synnytyskohtauksesta... Meillä on sekin kirja moneen kertaan luettu ja oikeastaan yllätyin eniten siitä, miten vähän lapset koko kohtaukseen kiinnittivät huomiota. Luulenpa, että jos vaikka Mikko Mallikas ilmestyisi vasta nyt, Mikon isä ei polttaisi tupakkaa, ei ainakaan sisällä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nimenomaan, luulen että me aikuiset ollaan niitä jotka ylipäätänsä tekevät numeroa tietyistä asioista kirjassa, siinä missä lapselle näyttäytyisivät ihan normaalina tai jopa sellaisina, etteivät juuri kiinnitä huomiota.

      Luulen samoin, että Mikon isä ei tosiaan nykykirjoissa sisällä polttelisi ;)

      Poista
  3. heii, hauska kirjoitus!! :) Jason-kirjoista on jäänyt mieleen erityisesti tuo kannessakin oleva kuva siitä, kuinka äidillä oli niin kiire, että Jason suorastaan lensi perässä!

    Ammattini puolesta tulee paljon luettua lastenkirjallisuutta. Mullakin on sellainen fiilis, että joissakin noissa vanhemmissa kirjoissa kuvat ja tarinat ovat olleet vähän "roisimpia" tietyssä mielessä. Mutta olen kyllä sitä mieltä, että kaikenlaisia kirjoja ja tarinoita voi ja pitääkin lukea lapsille - kunhan muistaa juuri tuon, että keskustelee sitten niistä tarinoista lapsen kanssa lukemisen jälkeen. Olen joutunut itse työssäni välillä vähän sensuroimaan lukemaani tilanteissa, joissa en ole etukäteen lukenut tarinaa ja siinä onkin yllättäen tullut jotain hätkähdyttävää vastaan... kyseessä on yleensä ollut sellaiset tilanteet (lähinnä päivälepo..), joissa ei ole mahdollisuutta heti tarinan lukemisen jälkeen käydä keskustelua lasten kanssa, joten olen katsonut parhaimmaksi muunnella sanoja tai hypätä rivin yli kuin aiheuttaa hämmennystä nukahtamaisillaan olevan lapsen mielessä...

    Tuo on myös niin totta, mitä kirjoitit "pelottavista saduista"! Olen itse ollut varmaankin noin 4-vuotias kuullessani esim. Hannun ja Kertun ekan kerran, enkä muista siitä mitenkään traumatisoituneeni. Mutta nyt aikuisena minua on joka kerta itseäni jännittänyt ja mietityttänyt, että voiko sitä nyt tuon ikäisille lapsille lukea! ;) (- olen lukenut...)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen itse miettinyt, että juuri tarinoiden avullahan lapsi yhdessä aikuisen kanssa voi turvallisesti kohdata asioita, jotka muuten olisivat ehkä liian hämmentäviä tai pelottaviakin.

      Poista
  4. Olen saanut kollegalta lempinimen "Jasonin äiti" samanlaisen kikkurakampauksen (ja varmaan ruumiinrakenteenkin) ansiosta. En sentään alastonmallina poseerauksesta... ;-) Loistokirjoja, muistan ne elävästi lapsuudesta. Kiitos nostalgiatripistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, meillä kuopus katseli äsken kirjaa ja totesi Kaarinan nähdessään, että "siinä on äiti.." ;D

      Poista
  5. Jason ! Muistan tämän kirjan hyvin :)

    Meillä taitaa olla lapsilla myös yksi Jason-kirja, jota on luettu ahkerasti. Kuvitus on ihan mahtavaa ja tykkään juuri siitä, että Jasonin äiti tekee lapsensa kanssa ihan tavallisia juttuja, joista molemmat tuntuvat tykkäävän.

    Perinteisiä satuja olen toistaiseksi välttänyt lähinnä pienemmän kanssa, mutta muuten kyllä luemme ihan kaikkea. Keskustelemme sitten asioista joko tarinan aikana tai sen jälkeen. Sensuuria en harrasta, uskon siihen keskusteluun :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin pidän noista Jason-kirjojen kuvituksesta, jotenkin ihanan värikylläisiä!

      Meilläkään ei ole vielä luettu perinteisiä satuja, mutta se johtuu puhtaasti siitä ettei varsinkaan esikoista vielä ole ne kiinnostaneet.

      Poista
  6. Mie en ole koskaan lapsena lukenut Jasoneita, nämä tulivat oikeastaan esiin vasta kotimaisen kirjallisuuden lanu-kirjallisuuskurssilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jasonit ovat aika hauskoja aikuisenkin silmin ;)

      Poista
  7. Hankin tämän kirjan omille lapsilleni muutama vuosi sitten; muistaakseni tätä ei ollut meillä kotona mutta kirja on tuttu lapsuudestani, ehkä sitä luettiin kerhossa tai eskarissa. Minäkin luulen, että sensuuri iskisi nykyään tuohon mallikohtauksen kuvitukseen, vaikka en itse näe sitä kovin pahana. Mitä kirjan (ja yleensäkin 70-luvun lastenkirjojen) yhteiskunnallisuuteen tulee, sitä voisi olla rohkeammin nykylastenkirjoissakin - kuitenkin niin, että tarina on pääasiassa, kuten Jason-kirjoissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi tosiaan kuvitella, että nykyajan lastenkirjoissa tuollaiset tavallaan ihan normaalit asiat kuitenkin olisivat liian "erikoisia" ja joutuisivat sensuurin alle. Olen ihan samaa mieltä tuosta yhteiskunnallisuuden näkymisestä lastenkirjoissa!

      Poista
  8. Hieno löytö! Meillä Jasonit lukeutuvat lasteni suosikkeihin. Niitä luettiin usein iltasaduksi. Lapset muistavat Jasonin äidin vähän hassuna ja hauskana, Jasonin kekseliäänä. Olen lukenut näitä myös töissä lapsille, kuten myös muita Mickwitzin kirjoja. Ihan huippuja. Herättävät keskustelua ja viihdyttävät.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että nykypäivän lapsiakin Jason viihdyttää! Meilläkin kyllä molemmat pojat tutkivat kanssani kirjaa kiinnostuneena, kun eilen jo yhdessä katseltiin!

      Poista
  9. Joo, Mimosahan se noitajuttu oli :)!

    VastaaPoista
  10. Voi, Jason kuului kyllä lapsuuden suosikeihin meilläkin. Muistan esimerkiksi leiponeeni oman versioni tuosta viimeisessä kuvassa näkyvästä pulla-akasta :) Minulla oli myös joskus Jason-joulukalenteri, joka taitaa olla kaikkien aikojen suosikkini joulukalentereistani. Siinä oli kerrostalo, josta paljastui joka päivä joku Jason-kirjojen hahmo talon asukkaaksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Wau, vähänkös kuulostaa upealta tuo joulukalenteri!!

      Poista
  11. Minut tämä blogiarviosi sai hymyilemään monestakin syystä. Voi Jasonin äiti-parkaa! On totta, että nykyisin lastenkirjoissa sievistellään ehkä hieman enemmän, vaikka nykyisissä yhteiskunnallisissa teemoissa on sitten muuten aika lailla eri kaikuja kuin 70-luvulla.

    Minulla on ristiriitainen suhtautuminen Jasoniin. Inhosin häntä lapsena, en tiedä miksi. Mutta nyt tunsin lämpimän ailahduksen luettuani kirjoituksesi - kuin joku lapsuudenystävä olisi palannut. Sellainen ärsyttävä, mutta silti rakas. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, hauska kuulla ettei Jason ole kaikkia lapsia niin miellyttänytkään ;)

      Poista
  12. Susa, sellaista Jasonia ei vastaan tule, jota en olisi lukenut tuhannesit eli ulkoa osaan. En tiedä, onko nostalgiaa vai mitä, mutta minä pidän näistä ja myös tuosta äidin lisätyöstä ja kirjailijan suoruudesta ja siitä kivasta arkipäivän todesta, mikä näistä heijastuu. Ostin nämä kaikki aikanaan esikoiselleni ja minusta tuntui silloin, että elimme hyvinkin paljon jasonmaista elämää siihen aikaan...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin näistä monella tapaa heijastuu sellaista ihanan realistista arkea vaikkakin toki osa asioista kuten tuo äidin alastonmallina oleminen ovat vähän kärjistettyä. Mutta toisaalta arki on nykypäivän Suomessakin monelle sellaista. Ja sinänsähän tuo alastonmallina oleminen on hauska juttu, vaikka itse tekstistä paistaa se tunne, ettei äitiä se huvittaisi mutta pakko ansaita jotenkin lisää rahaa.

      Poista
  13. Mie muistan Mickwitzin ennemminkin tv:n kautta. Muistelen, että joskus oli sellainen piirrossarja, oisko ollut Pikku kakkosessa, jossa oli isä ja poika. 1970-luvun alussa syntynyt pikkuveljeni sitä katseli Toki joitakin kirjojakin muistan, ennen kaikkea ensimmäisiltä vuosiltani kirjastotyössä (nuorena opiskelijana 1980-luvulla). Meidän lapset ei oikein Mickwitzistä tykänneet. En tiedä miksi.

    Minun mielestäni lapsille voi lukea monenlaista ja monesti juuri aikuiset näkevät huolestuttavia piirteitä asioissa joihin lapset suhtautuu järkevästi. Se, minkä ajatellaan olevan vahingollista lapsille on vaihdellut paljon eri aikoina. Muistan 80-luvulta kirjastosta yhden asiakkaan, jonka mielestä Scarryt ovat amerikkalaista hapatusta, joita hänen lapsensa eivät saaneet lukea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä olen tosiaan nykypäivänäkin törmännyt keskusteluihin, missä erityisesti Sacrryn kirjoja parjataan lapsille usein haitallisina.

      Olen samaa mieltä, että lapsille pitäisikin lukea "rikkaasti" ja luottaa myös siihen lapsenkin älykkyyteen ja toisaalta juuri tuohon, että harvoin lapsi edes kiinnittää kummemmin huomiota minään poikkeavina asioina juttuihin, joita aikuinen saattaa ihmetellä tai paheksua.

      Poista
  14. Meillä on kirjahyllyssä yksi lapsuuteni iltasatukirja, joka taitaa olla ainakin Mickwitzin kuvittama. Täytyykin kaivaa esille ja katsoa tekijätietoja tarkemmin. Jason on kyllä mahtava :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei kerrohan jos kirja löytyy, että mikä kirja on kyseessä!

      Poista
    2. Löytyihän se! Kirja oli Kirsti Kivisen ja Annami Poivaaran Unipuu Hyvänyön satuja, kansi ja kuvitus tosiaan oli Camilla Mickwitzin :). Ilmeisesti julkaistu v.1975, minun kirja oli vuodelta 1985. Hyi minua, olen näemmä värittänyt kuvia ja muutenkin on kynä heilahdellut kirjan sivuilla :( Toivottavasti olen tehnyt nuo sotkut heti saatuani kirjan, silloin voi laittaa tekoni 3-vuotiaan tietämättömyyden piikkiin ;)

      Poista
    3. Googletin heti tuon, enkä muista kirjaan lapsena törmänneeni. Mutta onpa vaan jotenkin viehkeän retro kansi :) Hih, nuo omat "kuvitukset" kirjoihin lienevät aika klassisia ;)

      Poista
  15. Minullekin Jason on tuttu ja rakas lapsuudesta. En muista kiinnittäneeni erityistä huomiota tuohon alastomuuteen, johon varmasti suhtauduttiin luontevammin vielä tuohon aikaan. En osannut tietenkään lukea kirjoja myöskään yhteiskunnallisina niin kuin nyt. Jasonin äitihän on ns. riistetty tehdastyöläinen, jolla on koko ajan kauhea kiire ja vain vähän rahaa. Reeta Karoliina muuten kirjoitti tästä blogissaan 2010 ja keskusteltiin silloin kirjasta ja sen erikoispiirteistä. Olin näkevinäni siellä kerrostalon yhdessä ikkunassa naisparinkin. (bloggaus ja keskustelu täällä: http://kertomusjatkuu.com/blog/2671918)

    Minä en tainnut lukea Mimosia lapsena, mutta Jasonin ohella myös Mickwitzin Emilia-kirjat olivat tosi rakkaita. Löysin kierrätyskeskuksesta ilmaisen (huonokuntoisen) Emilia ja kolme pikkuista tätiä -kirjan kesällä, ja ihanasti myös tyttäreni on siihen tosi mieltynyt. Kirjaa on luettu paljon, ja mietin nyt pitäisikö siihen ihan sijoittaakin, kun siitäkin on nyt tulossa tai juuri tullut uusintapainos, niin kuin tästä ekasta Jasonistakin. Varasin kirjastosta juuri tosi paljon muitakin Mickwitzejä, joita päästään Stellan kanssa pian lukemaan. Jes!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaarina kyllä näyttäytyy yhteiskunnallisessa valossa mielenkiintoisena juuri noiden mainitsemiesi asioidenkin suhteen!

      Täytyypä muuten katsella tuo kerrostalokuva kirjasta itsekin tarkemmin ;)

      Koitin muuten etsiä Tammen sivuilta tietoa ja minä en kyllä Jasonista löytänyt kuin sen, että 2007 olisi viimeisin painos??

      Poista
    2. Sitten ei ole varmaan vielä ilmestynyt, kun muistan vain kevään Tammenterhosta (siis Tammen lastenkirjakatalogista) lukeneeni, että maaliskuussa pitäisi tulla uudet painokset tästä ja siitä Emiliasta.

      Poista
  16. Olipahan hilpeä yllätys tämänkertainen kirjalöytösi. Kuva oli tosiaan melko hervoton, eipä olettaisi nykylastenkirjoissa moista näkevänsä. Mutta niin epäilen kyllä minäkin, etteivät lapset asiaan mitään huomiota kiinnittäisi. Itse kyllä myöskin tunsin myötätuntoa äitipoloa kohtaan, joka haaveilee uudesta talvitakista pojalleen - alastonmallin homma on varmasti muutoinkin paitsi puuduttavaa, myös vilpoista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niinpä, kyllä me ollaan me aikuiset jotka kiinnittävät huomiota noihin juttuihin ;)

      Poista
  17. :) Nyt kun otit puheeksi, niin varmasti lapsuudenkirjoista löytyy monia kummallisia kirjoja, jonka tyyppisiä ei enää kirjakauppojen hyllyissä nähdä. Itse muistan ainakin lukeneeni jotain Kyöpelivuoren noidista kertovaa lastenkirjaa, jossa kuvitus oli runsasta ja öisin kaikki noidat hilluivat alasti vuorella:D Täytyykin joku päivä kaivaa lastenkirjoja esiin porukoilla ja uppoutua nostalgiaan:)

    VastaaPoista
  18. Olisikin kyllä hauskaa lukea muistakin blogeista juuri noista vähän erilaisistam vanhoista lastenkirjoista. Miten tuo alasti hilluvat noidat alkoi kuulostaa niin tutulle ;)

    VastaaPoista
  19. Joo, kuten Karoliina tossa vinkkasi minäkin kirjoitin tästä alastonmalli-äidistä aikoinaan blogissani. Camilla Micwitz on aivan uskomattoman ihana! Samoin Mikko Mallikas ja Janoschit. Noita Mikko Mallikkaitahan ilmestyy edelleen uusia, joten jäin miettimään, että polttaakohan se isä niissäkin? Olen joskus naureskellut, kun yhdessä Mikko Mallikas -kirjassa juoni menee suunnilleen niin, että Mikko hävittää vahingossa isän rakkaan piipun ja sitten isä on surullinen ja kiukkuinen siihen asti, kunnes kirjan lopussa piippu löytyy ja viimeisessä kuvassa isä sytyttää sen onnellisena! ;-D Tuollaista ei kyllä tänä päivänä julkaistaisi!

    Niin ja löysin muuten vähän aikaa sitten yhden uuden Rasmus Nalle -kirjankin ja siinä oli Rasmus Nallen merikarhu-ystävältä jätetty sen tavaramerkki eli piippu pois huulesta. Vaikka en itse tupakoi ja muutenkin kannatan savuttomuutta niin kyllä tuollainen sensuuri ärsyttää. Polttaahan Nuuskamuikkunenkin piippua, jopa siinä TV-sarjassa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, niin totta, ettei kyllä varmaan tupakoiva tai piippua polttava isä enää taitaisi lastenkirjan sivuille päästä. Mutta vaikka itsekään en tupakoi enkä sitä kannata, niin hyvä esimerkki on tuo Rasmus Nallen merikarhu, että joskus sensuuri ehkä on liian kovakin.

      Poista

Kiitos kommentistasi, se lämmittää bloggaajan mieltä :)