Marko Hautala: Käärinliinat

Marko Hautala: Käärinliinat
Kustantaja: Tammi 2009
Kannen suunnittelu: Saku Heinänen
Sivuja: 279 (nide)

Nainen oli siinä, aivan poliisien takana. Olavi Finne olisi voinut osoittaa sormella, pyytää heitä katsomaan itse, jos heillä vain olisi ollut sellaiset silmät. Nainen oli siinä aivan niin kuin pöytä ja miehet ja valosäikeissä ajelehtivat pölyhiukkaset, joita tuntemattomat ilmavirtaukset nykivät kuin hohtavakylkisiä kaloja veden alla.

Miten kuolema ei sinua vie sinä pysyt vaikka aurinko vanhenee ja minä hajoan.

Kolmekymppinen Mikael työskentelee hoitajana Högholmin mielisairaalassa. Mikael ei saa paljon mielihyvää irti työstään ja kotiinkin tuntuu ahdistavalta palata, sillä siellä odottaa syövän loppuvaiheessa jo oleva Saana-vaimo. Turhautuminen omaan elämään ja työ vaarallisella D-osastolla kulminoituvatkin lopulta tilanteeseen, jossa Mikael alunperin itsesuojelun nimissä vahingoittaa agressiiviseksi käynyttä potilasta enemmän kuin se itsesuojelun nimissä olisi ollut tarpeen. Mikael saa siirron rauhallisemmalle A-osastolla, jossa hänestä tulee iäkkään Olavi Finnen omahoitaja. Olavi on murhannut yli kymmenen vuotta sitten pienen sukulaispoikansa, mutta edelleen sitkeästi asiasta puhuttaessa väittää kyseessä olleen kissa. Olavi on diagnosoitu skitsofreeniseksi, mutta kuitenkaan mitkään lääkkeet eivät vaikuta hänen harhoihin. Egyptiläisestä mytologiasta kiinnostunut Olavi odottaa enää vain noutajaansa ja makaa päivät pitkät sängyllä valmiina kuolemaan. Vähitellen Mikael alkaa kiinnostua Olavin tarinoista varsinkin kuolemattomuuteen liittyen ja myös Olavi itse osoittaa ajoittaisia virkistymisen merkkejä, jotka ihmetyttävätkin osastolla. Sisäisen myllerryksen vallassa oleva Mikael alkaa pohtia Olavin kertomia asioita ja nähdä tunnelin päässä uudenlaista valoa.

Kun osastolle tulee uusi johtaja, Hannele Groos, joka heti kyseenalaistaakin mm. Olaville annetun diagnoosin ja ylipäätään hoitajien mentaliteetin tehdä työtä mielenterveysongelmaisten kanssa. Sen sijaan että hoitohenkilökunta yrittäisi kohdata ihmisen sairauden takana, heitä lähinnä säilötään osastolla ja pidetään rauhallisina kunnon lääkityksellä. Johtajan hyvistä aikomuksista huolimatta hänellä on rautaisen lujan ulkokuorensa alla omat kipeät ongelmansa. Lopulta voi miettiä, onko raja mielenterveyspotilaan ja heitä hoitavien välillä aina niin selkeä ja iso? Högholmin sairaalan henkilökuntaan kuuluu paljon ihmisiä, joiden motiiveja työhön voi vain ihmetellä.

Rauhallisemmalle osastolle siirrosta huolimatta Mikaelin mieleen alkaa piirtyä agressiivisia ajatuksia, joita hän ei itse tunnista. Hoitosuhde merkilliseen Olaviin tuntuu syöksevän häntä kohti jotain, mitä ei pysty selittämään. Johtaja Groos on myös kiinnostunut kovasti Olavin taustoista ja tutustuukin perinpohjin miehen potilastietoihin. Niistä käy ilmi, että nuorena Olavi on vielä ollut kuin kuka tahansa meistä. Mikä siis rikkoi miehen mielen niin pahasti kauan sitten, että hän on enää vain kuolemaa sängyssään odottava kuori? Miksi Mikael puolestaan muuttuu päivä päivältä levottomammaksi ja agressiivisemmaksi? Voiko ketään pelastaa?

Aivan ensin on ihasteltava sitä lukukokemusta, kun eteensä saa yllättäen kirjan, josta ei ole lukenut yhtään arvostelua, lyhyen esittelyn vain joskus. Kirjabloggaamisen pieni kirous joskus tuntuu olevan se, että tietää niin usein monista lukemistaan kirjoista etukäteen aina jotain tunnelmia ja kanssabloggaajien lukufiiliksiä, jotka väkisin värittävät usein omaakin lukukokemusta. Marko Hautalan Käärinliinat osui eteeni vetämäni lukupiirin kirjanvaihtotorilla ja muistin hämärästi jostain lukeneeni kirjasta esittelyä ja miettineeni, että vaikuttaa kiinnostavalta. Innostuinkin nyt sitten tarttumaan heti kirjaan ja voi sitä ihanaa tunnetta, kun saattoi aloittaa sen ilman minkäänlaisia odotuksia tai ajatuksia! Käärinliinat tempaisikin mukaansa heti ensi metreiltä, vaikka hieman pelkäsin onko aihepiiri liian rankka, kun kuitenkin puhuttiin neljävuotiaan lapsen murhaamisesta. Onneksi Hautala ei alkanut mässäilemään sillä kuten ehkä varsinkin ulkomaalaiset rankkojen trillerien tekijät olisivat tehneet. Hautala kuljettaa tarinaa nykyhetkessä mm. Mikaelin ja Hannelen kertomana sekä Olavin menneisyydessä. Olavin menneisyysosioissa alkaa vähitellen piirtyä kuvaa miehestä julman tekonsa takana ja lukijana tuntee ymmärrystä, empatiaakin. Toisaalta Hautala ei anna liian valmiita vastauksia, vaan jättää lukijan omillekin tulkinnoille tilaa. Tämä korostuu erityisesti kirjan lopussa, ja ehkä tietyllä tapaa olisinkin kaivannut hieman enemmän joko ns. aikaa lopulle tai enemmän valotusta joillekin asioille. Kirjan nimi kuvastaa aika hienosti kirjan isoja teemoja ilman että on kuitenkaan liian ilmiselvä.

Hautala kirjoittaa hienosti ja se näkyy mielestäni mm. siinä, että mielisairaalan arjesta puhuttaessa tekstissä vilisee niin kuset kuin muutkin tuon miljöön arkeen kuuluvat roisimmat asiat, mutta toisaalta ihmisten ajatuksia kuvatessa esiin nousee kaunista herkkyyttä. Esimerkiksi kun kerrotaan, kuinka hymy ei yltänyt silmiin asti. Ne olivat kosteat ja toisella tähdellä. Tai kuinka joku antoi todellisuuden uusien rajojen asettua itseensä. Käärinliinat kuvaa yhtä aikaa jännittävästi, armottoman tarkkanäköisesti ja koskettavastikin niin mielisairaalan arkea sekä potilaan että hoitajan näkökulmasta, kuin myös ihmisten kaipuuta pitää kiinni mahdottomasta. Pidin tästä ihan valtavan paljon ja olen iloinen, että löysin taas kotimaiselta saralta tällaisen helmen! Ilokseni huomasin myös, että Hautalalta tulee syksyllä uusi teos, Unikoira, jonka aion ehdottomasti lukea! Hautalalla on oma kirjallinen blogi, johon pääsee tästä linkistä.

5/5

Kurkatkaahan myös, mitä Kirjavinkeissä Mikko ja Villasukka kirjahyllyssä-blogissa ollaan pidetty tästä!

Kommentit

  1. Kiitos kiinnostravasta ja hienosta arviosta! Minä olen tilannut tämän pokkarina joskus jostain alennusmyynneistä, mutta en oikeastaan tiennyt kirjasta sen enempää. Nyt haluaisin lukea tämän heti! :)

    VastaaPoista
  2. Heeei! mäkin oon lukenut tuon, eikä edes kovin kauaa sitten. Tykkäsin joo!

    VastaaPoista
  3. Apua! Olin kommentoimassa kun yhtäkkiä vain musteni -siis ihan vain ruutu, minä olen edelleen tajuissani :D En tiedä lähettikö Blogger viestini vai katosiko johonkin bittiavaruuteen, mutta yritetään uudelleen...

    Kiitos linkityksestä ja mielenkiintoisesta arviosta! Jäin tosiaan vähän ristiriitaisiin tunnelmiin kirjan kanssa. Toisaalta pidin, mutta toisaalta minäkin olisin kaivannut enemmän tuohon loppuun. Hyvä, että nostit tuon Hautalan kirjoitustaidon esiin! Roisi kieli ja viipyilevä ja kaunis kerronta vuorottelivat hienosti :)

    Minäkin aion lukea Hautalalta lisää, mielenkiinto todellakin heräsi!

    VastaaPoista
  4. Kiva, että tykkäsit tästä näin paljon! Niin kuin kerroinkin sinulle, olen aloittanut tätä ja pidin alusta kovasti (jäi siis kesken muista syistä kuin huonouttaan). Samoin pidin Hautalan esikoisesta Itsevalaisevat, jota suosittelen sinulle ehdottomasti!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi, se lämmittää bloggaajan mieltä :)