Andreï Makine: Ikuisen rakkauden kosketuksia

Andreï Makine: Ikuisen rakkauden kosketuksia
Kustantaja: Wsoy 2012
Alkuteos: Le Livre des brèves amours éternelles
Suomentanut: Annikki Suni
Sivuja. 158

Me elimme toukokuuta ja koko kaupunki valmisti juhla-ateriaa, pian palaisi aurinko räikeänä ja iloisena. Mutta kauneus oli läsnä siinä vuodenaikojen väliin eksyneessä hetkessä. Se ei tarvinnut kuin himmeitä värisävyjä, lumen vääränaikaista rakkautta, yllättäen heränneen muiston kirvelyä monien talvien takaa. Kauneus sekottui meidän hengitykseemme, riitti kun vain unohdimme keitä luulimme olevamme.

Andreï Makinen Ikuisen rakkauden kosketuksia on ensi kosketukseni Makinen tuotantoon. Luvattoman kauan olenkin pantannut Makinen tuotantoon tarttumista. Ikuisen rakkauden kosketuksia on sivumäärältään pieni romaani, mutta sisällöltään hyvin vaikuttava ja universaalikin, vaikka sijoittuu totalitarismin vaikutuksen alla elävään Neuvostoliittoon. Se on väkevä tarina, karhean kauniita tuokiokuvia ihmisistä sodanjälkeisessä Neuvostoliitossa 60-80 -luvuilla, lopulta sen romahtaessa. Kahdeksan lyhyttä tarinaa nivoutuvat yhteen pienin häivähdyksin tai vahvemminkin sitein. Kaiken taustalla kokoavana voimana on kertomus syöpään kuolevasta, voimakkaasta toisinajattelijasta Dmitri Ressistä. Ress päätyi vankileirille viideksitoista vuodeksi, sai siellä vankitovereiltaan lisänimen Runoilija ja päätyi lopulta suruisana sivustakatsojana hienostokadun varteen seuraamaan erään hienon naisen kulkua kotiinsa.

Makinen tekstistä huokuu paikoin aika voimakaskin kritiikki niin totalitarismia ylläpitäviin kuin sen vallassa eläviä ihmisiä kohtaan. Tarinoiden ihmisten arki näyttäytyy pääosin rosoisena ja kovana, mutta usein kaiken ahdistavankin keskellä on välähdyksiä toivosta ja rakkaudesta. Kurjuuden keskellä ihminen kuitenkin herkästi hakeutuu etsimään ikuista onnea, pysyviä paratiiseja, ohittaen ne viiltävänkin kauniit, lyhyet onnen hetket joita arjen harmaan jatkumon välissä välähtelee. Tarinat ovat tavallaan ensinäkemältä aika pienieleisiä, arkisiakin, mutta todellinen kauneus, viisaus ja koskettavuus rönsyilee rivien välistä niin, että välillä lukiessa pakahduttaa.

Ikuisen rakkauden kosketuksia on valtavan älykäs ja puhutteleva tarina, jota ei voi lukea lyhyestä sivumäärästään huolimatta hotkien, ajatukset välillä muissa asioissa harhaillen. Se vaatii taukoja, pureskelemista. On jotenkin vaikea pukea edes sanoiksi niitä tunteita ja ajatuksia, joita se herätti. Ikuisen rakkauden kosketuksia on tarina, joka täytyy itse kokea ja oivaltaa.

Me menimme sisälle, ystäväni laittoi teetä, sanat tulivat tai eivät, mökin hiljaisuus riitti meille. Joskus kuuntelimme Tsaikovskin Vuodenaikoja melkein äänettömällä. Osa oli aina sama, Kesäkuu, jonka ystäväni löysi isolta kuluneelta levyltä tarkasti kuin taikuri. Emme koskaan panneet sitä kovemmalle, soiton piti olla hiljainen kuin kaiku, niin se tuntui olevan salaisemmin tavallisen elämän ulottumattomissa, sen elämän joka jatkui ulkopuolella meluisana, kiireisenä, kuurona.
Valo värjäsi tunnit, kulta sävyttyi meripihkaan, kalpeni sitten.


4/5

PS: Myös Leena ja Sara ovat lumoutuneet Makinen uutuudesta!

PPS: Terveisiä Lapista alla olevan kuvan kera!




Kommentit

  1. Susa, mahtavaa lomalukemista sinulla. Minä luen dekkaria...

    Tämä Makinen kirja jäi minuun 4-ever! En yhtäkkiä muista, milloin olisin lukenut vastaavaa.

    Lumoisaa loman jatkoa sinulle!

    VastaaPoista
  2. Mitä enemmän luen tästä kirjasta muiden blogeissa, sitä enemmän himoitsen saada sen hyppysiini... kaikki katkelmat tähän asti ovat olleet aivan ihania!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi, se lämmittää bloggaajan mieltä :)