Elif Shafak: Kunnia

Elif Shafak: Kunnia
Kustantaja: Gummerus 2013
Alkuteos: Honour 2012
Suomentanut: Maria Erämaja
Sivuja: 523

Vaikka Berzon päätös oli lopullinen, Nazen valintoja ei helpolla hylätty. Ne viipyilivät kaikkien muistoissa sukupuuhun kietoutuineina kuin oksiin tarttuneet kaksi huteraa leijaa. Niinpä kaksoset opittiin tuntemaan molemmilla nimipareilla: Pembe Kader ja Jamila Yeter - Vaaleanpunainen Kohtalo ja Kylliksi Kaunis. Kuka olisi arvannut, että toinen nimistä painettaisiin jonakin päivänä sanomalehtiin kaikkialla maailmassa?

Pembe ja Jamila syntyvät Turkissa ennestään jo kuuden tytön äidille, Nazelle. Naze ei enää jaksa iloita uusista tyttäristään vaan ihmettelee kovaa kohtaloaan; miksei hän saa poikalasta? Viha ja katkeruus kasvavat Nazen sisimmässä eikä hän halua edes nimetä kaksostyttöjään. Siinä missä Naze pitää itseään etäällä henkisesti tyttäristään, Jamila ja Pembe ovat läheisiä niin kuin vain kaksoset voivat olla. Vaikka tuleva elämä kuljettaa heidät kauas toisistaan, ei heidän vahva side sydämien välillä katkea.

Jamila jää  heidän kotikyläänsä ja Pembe päättää muuttaa Lontooseen perheensä kanssa. Vaikka uusi elämä ensi alkuun hämmentää heitä kaikkia, he sopeutuvat ja vuodet vierivät. Erityisesti Pemben tytär Esma saa elää vapaammin mitä kanssasisarensa kotimaassa. Vaikka länsimaalaisen arjen tavat tuntuvat luontevilta vuosien saatossa, ei kotimaan vanhoja perinteitä voi jättää kokonaan taakseen. Erityisesti Pemben vanhin poika Iskender kokee vastuuta sukunsa juurien muistamisesta. Varsinkin kun Pemben puolison, lasten isän Ademin rooli perheen päänä ei ole enää itsestään selvää sen jälkeen kun Adem uppoaa uhkapelien maailmaan.

Elif Shafak on tarinankertoja parhaimmasta päästä. Kolmen luetun kirjan perusteella väittäisin, että hän osaa mestarillisesti luoda tarinan, jossa on monta tasoa ja sävyä. Kunniassa Shafak kuljettaa tarinaa niin 40-50 -lukujen Turkissa kuin 70-90 -lukujen Lontoossa. Pemben ja Jamilan suvun tarinasta piirtyy esiin myös tietynlaista aikalaiskuvaa. Idän ja lännen kulttuurit kohtaavat, osin sekoittuvatkin. Kuitenkin ylpeys omista juuristaan, velvollisuus omaa kulttuuriaan kohtaan on väkevä. Myönnän, että Kunnia osui minulle ns. huonoon aikaan lukuun. Juuri kun olin aloittanut sen lukemisen, sain lukupinoon ehdottomasti tämän vuoden odotetuimman kirjani ja se poltteli vähän väliä mielessä. Toisaalta lukemiseen tuli muutaman päivän katkoksia ja pitkälti sen vuoksi oli paikoin työläs palata aina tarinan pariin kun piti miettiä että kuka nyt oli kukakin ja mitenkäs tämä aika nyt tähänkin sijoittui. Tarinan runsaus vaatii kyllä keskittymistä, jotta pääsee kunnolla sisälle Shafakin luomaan maailmaan. Kunnia on siis kokonaisuutena kyllä taattua Shafakin laatua ja aiheensa myötä ehkä Shafakin kirjoista kaikista puhuttelevin, mutta ehkä pitkälti noiden ulkoisten tekijöiden takia en saanut kirjasta itselleni mitään kovinkaan huimaa lukukokemusta. Toisaalta tuntuu, että edelleen pidän eniten Rakkauden aikakirjasta. Mutta omista keskittymisongelmistani huolimatta sanon, että hieno tarina, lukekaa! Ja jos ette tästä vakuuttuneet, kurkatkaa mitä blogikollegat ovat tuumanneet:

Mari A
Leena Lumi
Annika K

Uskon, että tulen aikanaan lukemaan uudestaan kaikki Shafakit. Tämän siksi että nyt jäi lukukokemus valjuksi muista syistä ja varsinkin Rakkauden aikakirjan siksi, että se oli kaikin tavoin kiehtova lukukokemus. Shafakin käyttämä kielikin on rikasta ja uskon kääntäjän onnistuneen välittämään hienosti alkukielisen tekstin.

Nimesi on kaiverrettu kohtalooni,
rakkautesi virtaa suonissani.
Jos koskaan hymyilet jollekulle toiselle,
tapan itseni, ellei suru tapa minua ensin.