sunnuntai 16. helmikuuta 2014

Eowyn Ivey: Lumilapsi

Eowyn Ivey: Lumilapsi
Kustantaja: Bazar 2013
Alkuteos: The Snow Child ( 2103)
Suomentanut: Marja Helanen
Sivuja: 417
Mistä minulle: Oma ostos

Lumilapsen posket hehkuivat elämää, ja jalokivet kruunasivat sen vaaleaa päätä. Se hymyili suloisesti vanhalle pariskunnalle, ojensi lapaskäsiään näitä kohti. Sen kirjailtu viitta läikkyi olkapäiltä valkoisena ja hopeisena välkkeenä, eikä viitan ja lumen välillä ollut selvää eroa. Tytön takana lumimaisemaa kehystivät mustanvihreä kuusikko ja loitolla lumiset, terävähuppuiset vuoret. Kahden puun välissä seisoi kettu, jolla oli kapeat, kullankeltaiset silmät kuin kissalla.

Vanha venäläissatu lumilapsesta herää kirjan sivuilta henkiin 1920-luvun Alaskassa. Keski-ikäinen lapseton pariskunta, Mabel ja Jack ovat päätyneet kauas kotoaan aloittaakseen uuden elämän. Vanhassa elämässä Mabel synnytti pienen vauva, jonka Jack joutui omin käsin kantamaan lopulta hautaan. Kipeät muistot sekä kaikki tuttu ja turvallinenkin elämä Yhdysvaltain itärannikolla jäi taakse, kun he suuntasivat Alaskan karuun erämaahan uuden elämän toivossa. Alaskassa heitä odottikin kova uudisraivaajan arki. Villi erämaa kyllä tarjosi rauhaa ja yksinäisyyttä, mutta teki jo pelkästä selviytymisestä haasteellista. Jack teki kaikkensa saadakseen metsästettyä heille talven yli lihaa ja Mabel yritti leipomuksillaan tienata vähän lisää. Kovat olot, raju talvi ja mökin nurkista huokuva yksinäisyys kuitenkin piinasi varsinkin Mabelia. Kun sitten maahan satoi ensilumi, Mabel innostui tekemään lumiukon ja sai Jackinkin kaveriksi. Lumiukosta muoutuikin lopulta heidän käsissään pieni lumityttö. Seuraavana päivänä lumityttö, tuo heidän kipeiden lapsihaaveiden ilmentymä oli kadonnut. Lumitytön katoaminen ei lopulta ollutkaan suurin ihmetyksen aihe heille, sillä he näkivät vilahdukselta metsässä pienen tytön, Fainan. Tytön, jolla oli yllään samat lapaset ja kaulahuivi, kuin mitkä he olivat pukeneet tekemänsä lumitytön ylle. Minne lumityttö katosi yhdessä yössä ja kuka oli tuo pieni, villi tyttö, joka nyt juoksenteli ympäri metsää ketun kanssa?

Totuus sai hänet kunnioituksen valtaan. Lapsi ei ollut pelkästään ihme, vaan heidän luomuksensa. Elämää ei luoda ja noin vain hylätä korpeen.

Alaskalainen Eowyn Ivey on luonut ihastuttavat puitteet esikoiskirjaansa Lumilapseen: 1920-luvun Alaska on kuin aikamatka nojatuolissa omasta arjesta tyystin erilaiseen paikkaan. Uudisraivaajan arki on vähäeleistä, rankkaa, mutta toisaalta ympäröivä luonto ja elämän sopuisa yksinkertaisuus tuovat onnea. Mabelin ja Jackin kova kaipuu omasta lapsesta on käsinkosketeltavan riipaisevaa ja kun eräänä aamuna Jack näkee metsässä vilauksen pienestä tytöstä, on lukijanakin valmis uskomaan ihmeisiin. Karu luonto, mennyt aika, lumi, satu...kaikki nuo elementit ovat juuri niitä, jotka yleensä onnistuvat tarjoamaan minulle ihania lukukokemuksia. Lumilapsessa olikin, ainakin minulle, kaikki elementit kohdallaan. Lumilapsi oli kirpeän kaunis lukukokemus, joka muistutti minua jälleen kerran siitä, että aina on tilaa ihmeille.

Tarinan keskiössä ovat luonnollisesti Mabel ja Jack, mutta myös Faina sekä naapuriperhe. Ivey on luonut heistä vahvoja, erilaisia persoonia, joista on helppo kaikista pitää ja joihin väkisinkin kiintyy. Tarina on monin tavoin niin todellinen, karhean realistinen, mutta Fainassa henkilöityy jotain sellaista, joka jättää tilaa tulkinnoille ja antaa lohtua. Lumilapsi on tarina isolla T:lla, ehdottomasti. Se muistuttaa lukijaa elämän ainutlaatuisuudesta monin tavoin. Se saa varmasti katsomaan seuraavalla kerralle kädelle satanutta lumihiutaletta uusin silmin. Lumilapsen pariin tulen palaamaan varmasti tulevinakin talvina.

Ehkei siitä ole mitään haittaa, jos löytää puiden lomasta jotain taianomaista.


6 kommenttia:

  1. Tämä oli jotenkin aivan ihana. Olin ihan tunnelmissa kun luin tätä! Luettuani googlettelin hieman tuota venäläissatua, Snegurochkaa. Ilmeisesti aika tunnettu ja suosittu hahmo Venäjällä :)

    VastaaPoista
  2. Eikö tytön nimi ollut Faina eikä Fauna...? Minä pidin kirjassa nimenomaan puitteista, Alaskan villistä luonnosta. Hieman petyin siihen, että tarina oli melko ennalta-arvattava, olisin kaivannut lopussa enemmän yllätyksellisyyttä.

    VastaaPoista
  3. Tämä kirja oli ihana, harvoin onnistuu tarina näin lumoamaan tälläisen suurkuluttajankaan.

    VastaaPoista
  4. Rakastuin Lumilapseen niin täysin, että en olisi halunnut enää sen jälkeen lukea muuta kuin ihania aikuisten satuja. Nyt olin jo hetkeksi unohtanut kirjan tunnelman, mutta arvostelusi luettuani, haluaisin taas uppoutua lumisen Alaskan mystiikkaan. Luen harvoin mitään kirjaa kahta kertaa, mutta Lumilapsen saatan vielä jonain päivänä lukea uudelleen. Niin mahtava lukuelämys se oli.

    VastaaPoista
  5. Minäkin pidin tästä kirjasta. Oli ihana aikuisten satu. Tälle kirjalle saisi tulla jatkoakin :)

    VastaaPoista
  6. Tämä oli aivan värisyttävän hurmaava ja olisi mennyt ohi ellei Bessu olisi tuonut kirjaa minulle ja hyvin tosissaan kehoittanut lukemaan.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi, se lämmittää bloggaajan mieltä :)