Nura Farah: Aavikon tyttäret

Nura Farah: Aavikon tyttäret
Kustantaja: Otava 2014
Sivuja: 236
Mistä minulle: Kustantajalta

Käsi kädessä Fatima ja Khadija katselivat kuinka heidän kamelinsa astelivat leiristä. Kuinka kameleiden sorkanjäljet painautuivat punaruskeaan maahan. Uroskamelit päästivät yhtenäisen mylvinnän. Hitaasti lauma loittoni metsään. Taivas värjäytyi purpppuranpunaiseksi ja kevyt tuuli saapui. Khadija painoi päänsä hooyota vasten ja tunsi hooyan lantioluun. Kylmä tuuli puhalsi ja nosti hiekkaa, joka peitti jalanjäljet.

Nuori somalityttö Khadija elää yhdessä äitinsä kanssa aavikolla karua paimentolais elämää. Leskeksi jäänyt äiti pitää tyttärelleen äärimmäisen kovaa kuria ja iskostaa Allahin oppeja Khadijalle mieleen. Eniten Fatima-äiti odottaa kuitenkin sitä, että Khadija olisi valmis puhdistautumisritualiin eli ympärileikkaukseen. Leirin viisaammat kehottavat Fatimaa kuitenkin malttamaan odottaa vielä tovi Khadijan kasvamista, sillä isänsä menettänyttä tytärtä ei saisi itkettää enempää. Tyttären osa somaliyhteisössä on kova ja ennenkaikkea arvoton. Fatima suree avoimesti sitä, että joutuu kasvattamaan tytärtä. Äidin inho ja harmitus on siirtynyt sitkeästi myös Khadijaan, joka itsekin itkee sitä, ettei ole poika. Niin uutterasti kuin Khadija yrittääkin miellyttää äitiään, runonlaulanta on hänelle niin tärkeää, että hän erään kerran karkaa runonlaulantakilpailuun. Khadija yllättää jopa äitinä lopulta kauniilla äänellään ja hienolla runoilukyvyllään.

Paimentolaisen elämässä kamelivarkaat ovat valitettavaa arkipäivää ja kerran Khadijakin joutuu kamelivarkaiden sieppaamaksi. Hän päätyy toiseen leiriin, eroon äidistään ja lopulta naimisiin vanhemman miehen kanssa. Nuoren Khadijan sielu ei niin vain hyväksy uutta osaa vaimona, varsinkaan toisena sellaisena, sillä Khadijan sulhasella Keysellä on jo yksi vaimo, Luul. Keyse on kuitenkin niin rakastunut nuoreen elinvoimaiseen Khadijaan, että jo ennestään huonosta kohtelusta kärsineen Luulin osa muuttuu vielä kovemmaksi. Vaatii pitkän aikaa, ennen kuin Khadija pystyy asettumaan uuteen rooliinsa ja jopa kiintymään, oppimaan rakastamaan puolisoaan.

Aavikon tyttäret on hyvin ainutlaatuinen kirja jo senkin vuoksi, että se on ensimmäisen somalinaisen suomeksi kirjoittama teos. Kirjan kirjoittaja Nura Farah ( s. 1979) muutti itse Suomeen ollessaan 13-vuotias. Sittemmin hän on opiskellut laborantiksi. Farahin pitkäaikainen unelma on ollut kirjoittaa romaani ja vihdoin tuon unelman tulos on käsissämme. Farah kertoo Aavikon tyttärissä kaunokirjallisen tarinan useamman sukupolven somalinaisten näkökulmista. Toisaalta on erittäin ankara Hooya Fatima, sitten taas hänen tyttärensä Khadija, mutta toisaalta myös Khadijan puolison ensimmäisen vaimon Luulin tarina on tärkeä. Ennen kaikkea kirjan sivuilta kuitenkin välittyy mielestäni voimakkaasti paimentolaiselämä Somaliassa vuosikymmeniä sitten. Kuiva, mutta silti omalla tavallaan kaunis ja puhutteleva aavikko, polttava aurinko, kauan kaivattu virkistävä sade. Aavikon elämä hehkuu monissa väreissä.

Farah kuljettaa tarinaa kronologisesti, mutta ehkä hieman katkonaisesti lukukokemuksen soljuvuutta ajatellen. Varsinkin kirjan loppupuolella Khadijan elämän isoja tapahtumia kerrotaan nopeasti vain parilla virkkeellä. Itse kun olen tällainen fiilislukija, huomasin kaipaavani jotenkin enemmän syvyyttä niin persooniin kuin ehkä maltillisempaa etenemistä. Toisaalta Farah kirjoittaa kauniisti ja tuo hienosti esille erilaisen kulttuurin olemusta. Khadijan ja Luulin välisistä käänteistä kerrottaessa tarina tuli minulle eniten liki ja oikeastaan jäin kaipaamaan juuri sellaista lisää. Lukukokemuksena Aavikon tyttäret on mielestäni tärkeä ja huomionarvoinen teos. Se ennenkaikkea herättää voimakkaan halun ottaa selvää enemmän Somalian historiasta. Se myös näyttää lukijalle sävyjä sinnikkyydestä, toivosta, ja oman osansa hyväksymisestä.

Hän puristi hiekkaa sormissaan ja sanoi Khadijalle: " Tämä hiekka on rakas. Ihminen ilman maata ja juuria on arvoton. Ilman niitä, wallahi, kuolemakin on parempi." Keyse oli valmis antamaan henkensä Somalian hiekan vuoksi. " Omia arvojaan ei saa myydä. Itsenäistyminen on joka kansan oikeus."

Nura Farah ja Aavikon tyttäret on ollut lähiaikoina paljon esillä mediassa, mikä onkin hieno asia. Aavikon tyttäriä on myös luettu blogistaniassa, mutta linkitän tähän nyt vain Mari A:n ja Kirsin jutut.

Kommentit