Kustantaja: Otava 2016
Alkuteos: The Ice Twins 2015
Suomentanut: Oona Nyström
Sivuja: 349
Mutta entä jos me olemme tehneet kaamean virheen? Kaameimman kuviteltavissa olevan virheen? Kuinka pystyisimme korjaamaan sen? Mitä voisimme tehdä? Mitä se tekisi meille kaikille? Yksi asia on selvää: en voi kertoa musertuneelle miehelleni tästä mitään. En voi kertoa tästä kenellekään. Ei ole mitään järkeä pudottaa tällaista pommia. Ei, ennen kuin olen täysin varma. Mutta kuinka tällaiseen asiaan saa varmuuden?
On kulunut jo vuosi kun Sarah ja Angus menettivät traagisella tavalla toisen kaksostyttäristään, Lydian. Kun pahin suru alkaa ehkä hieman helpottaa, pudottaa eloonjäänyt kaksonen Kirstie aikamoisen pommin väittämällä, että hän onkin Lydia. Tismalleen identtisiä Lydiaa ja Kirstietä oli mahdoton erottaa heidän molempien eläessäkään kuin vippaskonteilla kuten kynnen lakkaamisella, saati sitten nyt saada varmuutta kun toinen on jo kuollut. Tilannetta ei helpota, että sekä Angus että Sarah painivat tahoillaan omien taakkojensa kanssa. He päättävät jättää Lontoon taakseen ja muuttaa Angusin perimään vanhaan majankanvartijan mökkiin saarelle. Ehkä siellä eristyksissä he saavat selville kumpi kaksonen todella kuoli ja kumpi jäi eloon. Ehkä he siellä voivat vihdoin menetyksen jälkeen yrittää alkaa rakentamaan elämää, jossa menetys ei ole koko ajan läsnä. Saarelle asettuessaan Kirstien tilanne ei kuitenkaan tunnu helpottavan. Mitä tuona traagisenä päivänä vuosi takaperin oikein tapahtui? Ovatko he todella valmiita saamaan totuuden selville?
Minä olen Lydia. En Kirstie. Kirstie on kuollut. Toinen meistä on kuollut. Me olemme kuolleet. Minä olen elossa. Minä olen Lydia. Miten sinä voit erehtyä siitä, äiti? Miten sellaisesta voi erehtyä? Miten ihmeessä?
Aina silloin tällöin kohdalle osuu äärimmäisen nautittava psykologinen trilleri jota lukiessa muu maailma ympäriltä unohtuu ja sydän pamppailee rinnassa lujaa. S.K. Tremaynen Jääkaksoset oli minulle juuri tuollainen lukukokemus. Tovi sitten vietin kauhistuttavan upeita hetkiä Marko Hautalan Kuiskaavan tytön parissa ja Jääkaksosia lukiessa sain osittain samoja fiiliksiä. Kuiskaava tyttö on pelottavampi ja taidokkaampi teos, mutta Jääkaksoset kyllä tulee tiukasti siinä perässä tämän vuoden luetuissa kauhu- ja trillerikirjoissa. Erilaisia mutta tunnelmiltaan molemmat sykettä nostavaa jännitystä. Jostain syystä koen myös suurta viehätystä majakoihin ja niiden miljööseen. Niinpä yksi iso kiehtova piirre oli kirjassa tuo ympäristö. Todella koukuttava napakymppi psykologisen jännityksen ystäville! Kirjassa on aika paljon kiehtovaa faktaa kaksoisuudesta mikä on omiaan lisäämään kirjan juonen uskottavuutta ja jännitettäkin.
" Postin tuo, postin tuo, postin tuo Pate jokaisen luo."
Laulu tulee olohuoneesta. Seison paljain jaloin hyisessä vedessä - mutta en tärise kylmästä, vaan pelosta.
Kommentit
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi, se lämmittää bloggaajan mieltä :)