Rywka Lipszyc Ghettopäiväkirja

Rywka Lipszyc Ghettopäiväkirja
Nuoren tytön elämä Lodzin ghetossa
Kustantaja: Gummerus 2016
Alkuteos: Rywka's Diary. The Writing of a Jewish Girl from the Lodz Ghetto (2015)
Toimittaja: Anita Friedman
Suomentanut: Tapani Kärkkäinen
Sivuja: 246

Tiedätkö, joskus kun on todella raskasta, minä ihailen elämää. Ja ajattelen. Juuri sillä samalla hetkellä nimittäin toiset itkevät, mutta toiset nauravat, toiset kärsivät jne. Ja samaan aikaan toiset syntyvät ja toiset kuolevat, toiset sairastavat jne. Ne, jotka syntyvät, alkavat kasvaa, aikuistuvat elääkseen ja kärisäkseen. Mutta silti kaikki haluavat elää, kaikki pyrkivät raivoisasti kohti elämää, ja niin kauan kuin ihminen elää, hän (joskus ehkä alitajuisesti) ylläpitää toivoa, ja siitä huolimatta, että elämä on raskasta, se on myös kaunista.

Vuonna 1945 eräs neuvostoarmeijan naislääkäri löysi Auschwitsin raunioista hyvin säilyneen 14-vuotiaan Rywka Lipszycin päiväkirjan. Jostain syystä hän kuitenkin piti päiväkirjan hallussaan niin, että vasta vuonna 2008 hänen perillisensä antoivat päiväkirjan eteenpäin tutkittavaksi ja dokumentoitavaksi. Päiväkirja päätyikin Pohjois-Kalifornian holokaustikeskukseen ja siellä sen arkiston- ja kirjastonhoitajalle Judy Jonesille. Yhdessä muiden asiantuntijoiden kanssa Jones alkoi käännättämään ja tallentamaan päiväkirjaa muillekin kerrottavaan muotoon. Useiden vuosien uurastuksen jälkeen Rywka ei enää ollut vain nimi tiettyjen ihmisten mielessä, sillä Rywkan tarina oli nyt valmis kerrottavaksi muulle maailmalle. Hän ei olisi enää yksi niistä nimettömistä holokaustin uhreista. Sanat, jotka hän tuolla kauheuksien keskellä kirjoitti, elävät nyt voimakkaampana kuin koskaan.

Niin, näinä aikoina saamme tutustua ihmisiin perinpohjaisesti ja ikävä kyllä petymme jatkuvasti. [...] Voi, kaikki on niin kauheaa, ihan mahdottoman kauheaa... Ja jäljelle jää vain yksi asia: Jumalan rukoileminen! Jumala, auta meitä!

14-vuotias juutalaistyttö Rywka Lipszyc oli pitänyt päiväkirjaa kouluvihkoonsa puolen vuoden ajan elämästään Lodzin ghetossa. Rywka oli menettänyt monen muun tavoin traagisesti jo vanhempansa sekä osan sisaruksistaan, mutta päätyi itse pikkusiskonsa kanssa sukulaistensa hoiviin. Päiväkirjansa aloittaessaan Rywka oli jo elänyt ghetossa yli kolme vuotta. Rywka ei ole ainoa nuori, jonka tekemät päiväkirjamerkinnät ovat säilyneet, mutta hän kirjoitti päiväkirjansa juuri sen puolen vuoden ajan, joka oli ghetossa merkityksellinen. Toisaalta Rywkan kirjoituksista paistoi läpi voimakkaasti ortodoksijuutalaisen vahva ajatusmaailma ja usko, mikä myöskin tekee hänen päiväkirjastaan erityisen.

Pääsääntöisesti Rywka purki päiväkirjaansa omaa sisäistä ajatus- ja tunnemaailmaansa, mutta kuvaili myös gheton arkea niin jatkuvan työnteon kuin toisaalta koulun ja muiden askareiden jatkumon kautta. Paikoin Rywkan kirjoituksia lukiessa melkein unohtaa, missä ajassa hän on tekstiä kirjoittanut, sillä kaiken kauheankin keskellä hän on välillä kuitenkin vain teini-ikäinen tyttö, joka pohtii kovasti omaa identiteettiään ja elämää. Erityisesti hänen ystävyytensä tai oikeastaan rakkautensa hänen ns. opastajaansa Surciaa kohtaan tulee esille päiväkirjassa monessa kohtaa. Voi kuvitella, että ehkä juuri tuo tunne antoi Rywkalle voimia selvitä paremmin. Toisaalta kirjoittaminen oli selkeästi elintärkeä keino myös jaksaa ja selvitä, vaikka hän usein mainitsikin ettei kunnolla osaa tuoda kaikkia ajatuksiaan kirjoittamalla esille.

Kirja alkaa melkein 80-sivuisella tausta-osiolla, jossa mm. Judy Jones kertoo tiedossa olevien faktojen valossa niin kirjan työstämisprosessista kuin ylipäätään Rywkan taustoihin liittyvistä asioista. Kieltämättä ensin ihmettelin, että miksi melkein 1/3 kirjasta on taustoitusta, mutta hyvin pian lukiessani sitä ymmärsin, miten merkityksellinen osuus se on Rywkan päiväkirjamerkintöjen kanssa. Pelkän päiväkirjan myötä Rywkan tarina olisi jäänyt jotenkin irtonaiseksi kaikesta vaikuttavuudestaan huolimatta. Kirjahankkeessa mukana olevat ovat tehneet ison työn selvittäessään niin tarkemmin Rywkan taustoja, sukulaisuussuhteita kuin lopullista kohtaloakin, että se väkisinkin tekee vaikutuksen ja tuo toisaalta Rywkan vielä lähemmäksi. Rywkan kirjoitukset ja viimeiset sanat luettuani tiedän, että hänen tarinansa tulee elämään mielessäni vielä pitkään.

Sinä hetkenä haluaisin ottaa syliini koko maailman, halata sitä, lämmittää. Silloin en lainkaan kadehdi niitä, joilla kaikki on hyvin, vaan tunnen suurta surua niiden edesstä, jotka kärsivät. Unohdan tyystin itseni, on kuin minua ei olisi. Haluaisin tehdä niin paljon maailman eteen, sillä näen miten valtavasti onkaan puutetta. Minun tulee niin sääli, että en tiedä miten päin olisin. Mutta tajuan, että enhän minä merkitse yhtään mitään tässä maailmassa, olen vain pelkkä tomuhaituvaenkä voi tehdä mitään.

Voi Rywka....